Kuvissa on viime päivien tunnelmia. Ihana tuo aamuhämärä. Tänään on lunta vähän enemmän. Jouluttaa kyllä jo. Tuntuu ihan hassulta, että on marraskuun loppu. Niin nopsasti. Eikä meillä oo edes vielä jouluvaloja ikkunoissa. No, on meillä muuten vähän jo joulua. Duuniporukallakin vieteltiin pikkujouluja viikonloppuna ja olihan meillä taas hauskaa. Vedettiin ensin Swag-teemaa ja tanssittiin Sreetiä. NIIN hauskaa! Sen jälkeen saunottiin, syötiin juotiin ja tanssittiin lisää. Kahden paikkeilla pääsin nukkumaan, joten aivan aamuun asti ei mennyt, mutta kyllä se väsynä vähän meinaa nyt tuntua :)
Tyttöjen kanssa ollaan koitettu ulkoilla sen mitä ehtii. Eilen käytiin minin kanssa jopa pulkkamäessä ennen töitä ja päiväkotia. Just sopiva keli ulkona oloon tuo pikkupakkanen. Tokaluokkalainenkin on kaverinsa kanssa käynyt kaksistaan laskettelemassa jo parina iltana. Ihanaa, kun ihan meidän vieressä on huikeiden metsäreittien lisäksi myös kunnon pulkkamäet.

Nyt pylly irti sohvasta ja päivän puuhiin. Tänään meillä on jäätävä määrä duunia, joten ei auta, kuin kääriä hihat ja aloittaa listan ensimmäisestä kohdasta. Kivaa keskiviikkoa kamut!
Sannis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3