sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Raippaluotopäivä


Eilen vietettiin päivä Raippaluodossa tyttöjen ja kamujen kanssa. Ajeltiin ihan ensimmäisenä Aava Kertun Kotitilalle, jossa ei ollakaan käyty useampaan vuoteen. Kymppivee oli aivan liekeissä. Kaverinsa samaten. Mini oli hillitympi :) Nelisen tuntia saatiin hyvinkin kulutettua ihmettelemällä eläinten puuhia. Vähintään puolet ajasta Kymppivee vietti rapsuttelemalla vanhaa ponia, jonka sai loppuviimein vielä taluttaa laitumelle. Onnenpäivä!  Ratsastaminen olis suurin haave, mutta vielä en oo varma, onnistuuko se mister A:n allergioiden vuoksi. Ehkä me keksitään konsti. Tuntuu olevan ainut asia, mikä nyt kiinnostaa. Olin kyllä iloisesti yllättynyt, kuinka rohkeasti typy meni eläinten joukkoon ja kuinka innoissaan oli niitä hoitaessaan.

Juotiin tilalla kaffit ja tytöt söi jätskit, mutta käytiin välillä myös vähän takaluukulla piknikillä. Mukana oli mansikoita, kurkkuja, tomaatteja, banaania yms. niin saatiin vähän terveellisempääkin mahantäytettä. Tietysti auton jemmasta löytyi myös karkkipäiväkarkit. 


Aava Kertulta ajeltiin Arkenille. Se ei kyllä vieläkään oo ihan mun lempipaikka. Aina siellä on jotenkin vähän tympeä palvelu ja pöydät likaiset. Niin nytkin. Ranskalaiset oli hyvät. Burgerin pihvi aikamoisen suolainen. Tytöt sai tuhottua yhden annoksen puoliksi ja olivat siihen tyytyväisiä. Kamun katkarapuleivässä oli katkarapua vaikka muille jakaa :) Syömässä tytöt oli jo vähän reissusta hyytyneitä ja kaikkien käytös oli vähän niin ja näin. Ei sitten turhia istuskeltukaan vaan siirrettiin hommat uimarannan puolelle.

Arkenin ranta olikin tosi kiva. Hyvä hiekkapohja ja matalaa pienelle ponttoonille asti niin, että minikin pääsi hyppimään. Typy löysi kavereitakin ja ihan onnellisena siellä joidenkin tyttöjen kanssa uiskenteli. Kymppivee ja kamu kyllästyi nopsammin ja pötkötteli hyvän aikaa pyyhkeillä. Meillä aikuisilla ei ollut paras mahdollinen varustus uimarantapuuhiin ja meinasi olla vähän kuuma. Taisi olla ensimmäinen hellepäivä tälle kesälle.

Kotimatkalla koukattiin Citarin kautta ja haettiin vähän koulunaloitusjutskia. Ekaluokkalaiselle penaali, kyniä ja terotin. Nelosluokkalaiselle kyniä, paperia ja tennarit. Saas nähdä onko kynät tallessa vielä, kun koulu alkaa :)

Tosi kiva päivä! Ilta meni terassilla pötkötellessä. Tytöt ja naapurin tenavat melskasi uima-altaassa ja sen jälkeen jatkoivat vielä sisäpuuhissa. Ite otin iltapuhteiksi imurin käteen ja pesin vielä lattiat ja vessankin. Mister A ehti Tampereen reissulta kotiin just, kun tytöt oli meneet sänkyihin. Kaverin auton haussa tuli vähän mutkia matkaan, mutta pääsivät kuitenkin saman vuorokauden aikana kotiin.

Hyvä päivä!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3