perjantai 12. heinäkuuta 2019

Ekaluokkalainen


Uskomatonta, että meillä on pian toinenkin koululainen. Miten aika voi mennä niin nopeasti? Lomalla ollaan tehty suursiivous minin huoneeseen ja mister A maalasi seinistäkin kaikki reiät ja kolhut piiloon. Uutta reppua en luvannut ekaluokan kunniaksi ostaa, koska eskaria varten ostettu reppu on edelleen ihan perfect, mutta huonetta tosiaan fiksattiin koululaiselle sopivammaksi.  Nyt on pöydällä tilaa tehdä läksyjä.

Mini itse on niin onnellinen siististä huoneestaan. Heitettiin useampi pussillinen kaikenlaisia kyhäelmiä roskiin ja kummasti tuli tilaa. Meidän talon ainoa vaatehuone on minin huoneessa ja sekin oli kyllä taas aika kamalassa kunnossa. Nyt on sekin siivottu ja siistitty. Saas nähdä kauanko pysyy siistinä.

Mini odottaa innoissaan kouluun menoa. Ei tunnu vielä kovin paljoa jännittävän, mutta eiköhän senkin aika tule. Itsellä on jotenkin tosi haikea olo ja toisaalta taas helpottavaa, että tytöt kasvaa. Luulen ja toivon, että minin koulutie tulee alkamaan helposti. Typy on omatoiminen ja sopeutuvainen eikä paljoa turhasta urputtele. Mutsia helpottaa myös se, että opettajaksi tulee kymppiveen tuttu ope. Toki kymppiveelle tulee sitten uusi opettaja, mutta toivon, että sekin muutos menee ilman ongelmia. Molemmat tytöt on kiinnostuneita oppimaan uutta ja hoksusta kotoisin, joten hyvät tsänssit on, että koulutie jatkuu yhtä smoothisti, kuin se on meidän perheessä tähänkin asti sujunut.

Vaikka muutama pieni muutos tulevan koululaisen huoneessa tehtiin, on pari juttua mitkä pysyy paikoillaan ->


Tonttu vartioi sängyn nurkassa oli sitten kesä tai talvi :) Tyynyn mini teki itse ja Isonallen toi Lasse-pappa, kun kymppivee oli yhden päivän ikäinen. Annukka ei siitä niin piitannut, mutta Aamun mukana se on kulkenut jo yli kuusi vuotta.

Aikamoista.
Sannis

2 kommenttia:

  1. No joko se nyt Aamunkin eka kouluaamu koittaa... <3. Tätä menoa oon itse kohta satavuotias, kun en tajua ajankulua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa se! Aika vaan juoksee.. jälkeenpäinhän sen aina vasta tajuaa!
      Yli mukavaa lomaa! Ja syrän <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3