torstai 11. heinäkuuta 2019

Liikkeelle



Viimeiset lomapäivät on käsillä. Vähän ristiriitaisin tunnelmin niitä tässä viettelen. Haikeaa, että loma loppuu. Toisaalta niin ihanaa päästä taas jumppahommiin ja saada vähän rytmiä päiviin. Huomaan, että nyt loppulomasta oon nukkunut huonosti ja oon varma, että se johtuu osaltaan liikunnan puutteesta. Oon ottanut tämän loman palautumisen kannalta ja kovemmat treenit on puuttuneet kokonaan. Sykemittari on levännyt laatikossa ja oon tehnyt kävelyä ja kehonhuoltoa oman fiiliksen mukaan. Nyt ajattelin kuitenkin päättää lepoviikot vähän suunniteltua lyhyempään ja lähteä tänään mäkitreeneihin. Vaikka kaipaan kovempaa liikettä, tuntuu lähteminen tahmealta tauon jälkeen. Aina sama laulu. Onneksi on treffit sovittuna kaverin kanssa niin ei voi perua :)

Pian saakin ruveta suunnittelemaan syksyn treenejä. Omat ohjaukset tulee tietysti ensin. Sen jälkeen pitää miettiä muut hommat. Kävely on mulle helpoiten toteutettavaa peruskuntotreeniä, mutta jostain syystä se tuntuu jumittavan pakaralihaksia ihan hemmetisti ja tänä vuonna on jumit jopa kipeyttäneet selkää aika mojovasti. Ehkä yritän tehdä vaan venyttelyä ja huoltoa enemmän niin ei tarvi luopua kävelystä. Siinä saa kuitenkin kaivattua raitista ilmaa niin helposti samalla. 

Ohjaukset painottuu suurimmaksi osaksi alkuviikkoon, joten loppuviikkoon täytyy mahduttaa jotain omaa treeniä. Tekis mieli ottaa valmentaja, jonka kanssa treenata aina tiettyyn aikaan. Ei tarvis itse miettiä, mitä tehdä ja koska. Olis myös joku joka tekis ohjelmat ja ite sais vaan präiskiä menemään. Hmm, täytyypä vähän pähkäillä. Ja siis... ehkä me mennään nyt ensin tämä loma loppuun ja aletaan sitten miettiä tulevia hommia.

Sannis 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3