lauantai 27. lokakuuta 2018

Paskaviikko

No niin. Täsä mää nyt istun ja mietin, että miten meni noin niinku omasta mielestä. Tämä viikko siis. Voin kertoo, että oli semmonen viikko ettei paljon paskempaa oo hetkeen ollukaan. Viikko alkoi ihan katastrofaalisesti, kuten edellisestäkin postauksesta ehkä jo kävi ilmi. Keskivaiheilla alkoi vähän parannusta näkyä, mutta sitten eilinen päättyi senpäiväiseen taisteluun ysiveen kanssa, että loppuviimein allekirjoittanut käveli suoraan iltapalapäydästä sänkyyn ja laittoi silmät kiinni. Päälle jäi puolet päivävaatteista, hampaat pesemättä ja hiukset harjaamatta. En KOSKAAN mene ennen tyttöjä nukkumaan, mutta nyt oli pakko. Olisin kävellyt ovesta pihalle jos en olis kävellyt makkariin. Tytöt ja mister A jäi hoitamaan iltatoimia ja ainakin nyt, klo 5.58 näyttää siltä, että kaikki on päässeet illalla nukkumaan. Toki saatiin typyn kanssa taistelu selvitettyä jo ennen iltapalaa, mutta voi helvetti, että mua viisti NIIN paljon! Miten voi olla niin ärsyttävää välillä?? Mikä tätä viikkoa oikein vaivaa??

Onneksi yleensä paskimmissakin viikoissa on hyviäkin juttuja. Nyt olotila vaatii ehdottomasti niiden hyvien juttujen listaamista, koska pakko saada vähän perspektiiviä ->


- Tiistain Tyky-päivä. Ihan paras metsäretki ja eväät taukopaikalla. Upea sää. Tiistai kokonaisuudessaan oli todella hyvä päivä.
- Jumpat. Lähes aina hyvät, vaikka kaikki muu oliskin paskaa. Niin, ja ehdin salitreeneihinkin muutaman viikon tauon jälkeen.
- Kasvohoito. Lahjaksi saatu ja todellakin tarpeeseen tullut hetki.
- Minin arviointikeskustelu eskarissa. Pelkkää hyvää sanottavaa puolin ja toisin.
- Pitkä kävelylenkki ja pari pientä kahvihetkeä ystävien kanssa.
- Mister A:kin saa olla kotona viikonlopun.

Ainaskin nyt noi jutut. Ja ihan varmasti unohdinkin ainakin yhden. Tai kaksi. :)

Ja hei, nythän on vielä kaksi kokonaista päivää aikaa lisätä asioita hyvien juttujen listaan tälle viikolle.

Hyvää viikonloppua!
Sannis

6 kommenttia:

  1. Elämää... Halit ja hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  2. Meillä ei oo ihan noin hyvin menny eskarissa. Hirvittää aina mennä hakemaan, että mitä nyt taas. Sitten onkin ihan fiiliksissä kun on ollut hyvä päivä. Mutta välillä on niitä päiviä, kun tekis mieli vaipua maan alle. Tuntuu että meidän jätkällä ei oo välillä mitään kunnioitusta muita kohtaan. Itse en olisi ikipäivänä käyttäytynyt noin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä?! Välillä on kyllä niin traagista. Vähän on meilläkin pian kuusveen uhma alkanut nostamaan päätään, mutta eskarissa ollaan vielä vieraskoreita :D

      Poista
  3. Missä tykyilitte? Kivalta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin Iskmo-Jungsundin vaellusreitillä. Oli upea paikka!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3