Rakastankohan syksyä, koska oon syntynyt syksyllä? Ootteko huomanneet, että usein se menee niin? Kesän lapset tykkään kesästä ja talvella syntyneet nauttii kylmästi ja lumesta. Meistä neljästä siskoksesta kolmella on synttärit tässä kuussa. Kanadan siskonen se sitten taas on heinäkuun naisia. Alemman kuvan tyttö on syntynyt joulukuussa. Kahdestoista päivä. Vuonna kaksituhattakaksitoista. Kuva on otettu muutama vuosi sitten. Tänä vuonna on kakussa kuusi kynttilää.
Eilen käytiin duunin puolesta tutustumassa Vaasan keskussairaalan lastenosastoon. EasyFit Vaasa lahjoitti kaikkien syyskuussa asiakkuuden ostaneiden aloitusmaksut, eli yhteensä piiitkästi yli 3000€ lastenosastolle ja mun mielestä se oli aivan huikea juttu. Mun pomojen sydän on kyllä täyttä kultaa. Kun kierrettiin osastoilla, muistoja vaan tulvi mieleen. Muistoja Tommista ja tyttöjen syntymästä. Koko illan olin jotenkin tosi herkillä. Niin onnellinen olen, että kaikki on hyvin.
#vähemmänpullaa rullaa tällä hetkellä hyvin, mutta kurpitsapiirakka.. sitä mä olen luvannut itselleni joku päivä. Ootteko tehneet koskaan? Se on niin järkyttävän hyvää. Ihanan pehmeää ja kanelista. Ihan syksyn makuista. Resepti taitaa löytyä tuolta Mutsi leipoo-osiosta.
Ihanaa lokakuuta!
Sannis
Ihanat kuvat ❤️ Ja ihana ele sun pomoilta ❤️
VastaaPoistaMä oon syntynyt helmikuussa, enkä tykkää talvesta, ainakaan ihan hirmuisesti. Kesä on mun juttu.
Ihanaa viikonloppua!
Nonni.. ei siis ihan mee niin kuin ajattelin. Mutta toki.. poikkeushan vahvistaa säännön :D :D
PoistaKivaa viikonloppua sinne kans!
Mää oon syntynyt maaliskuussa ja rakastan kevättä, joten kyllä taas oli Sanniksen viisaudessa perää! Mahtava lahjoitus, kyllä on mahtavaa että hyviä ihmisiä on vielä olemassa. Hyvää viikonloppua! T. Napatatti
VastaaPoistaTää lahjoitus oli kyllä niin mahtava juttu!
PoistaHyvää viikonloppua Napatatti <3
Ihana postaus <3
VastaaPoistaKiitos kurpitsapiirakka vinkistä. Mahtava toi lahjoitus! Hyvä TE <3
Kannattaa oikeesti kokeilla kurpitsapiirakkaa. Se on niin sairaan hyvää!
PoistaJa lahjoitus oli kyllä meille itellekin iso juttu. Jee!