sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syyskuu


Lokakuu kolkuttelee ovella! Kiireinen, raskas ja migreeninhuuruinen oli vuoden 2018 syyskuu, mutta viimeisinä päivinä fiilis on bueno. Eilinen jumppa oli super ja päivä oli muutenkin tosi kiva. Nyt tässä pötkötellään kaikki ja mietitään mitä tekis vai tekiskö mitään. Iltapäivällä on luvassa perhevalokuvaus ja mulla pieni hetki töitä. Kehonhuoltotunti tulee itellekin niin tarpeeseen, että ei haittaa yhtään mennä duuniin sunnuntaina.

Syyskuussa migreeni on vetänyt mieltä alaspäin ja viime tipassa tullut muutos syksyn duuniaikatauluun toi suunniteltua enemmän myöhäisempiä iltoja peräkkäin mun kalenteriini. Nyt kun en enää voikaan pitää miniä kotona yhtenä päivänä viikossa ja kuitenkin omat illat menee alkuviikosta myöhälle, oon käynyt läpi aikamoisen raastavia tunteita tässä viimeisien viikkojen aikana. Kaiken maailman vanhempainillat ja happeningit siellä ja täällä on myös vieneet mehut ja ne vähäisetkin iltavapaat. 

Tuo mun aikataulumuutokseni koskee onneksi vain joka toista viikkoa ja eiköhän muutenkin hommat hitusen rauhoitu tässä nyt vähäksi aikaa. Kalenteri näyttää vähän tyhjemmältä ensi viikoille ja koska migreeni menee yleensä kalenterin kanssa käsi kädessä, on se ottanut hatkat ainakin hetkeksi. Nyt vain asenne kuntoon ja tulta päin. Otetaan kaikki irti siitä mitä saadaan ja nautitaan siitä yhteisestä ajasta mitä on. Kun vain migreeni pysyis poissa. Se on yleensä se suurin syy siihen, että asenneongelmia alkaa ilmaantua :D

Kuinka teidän syyskuu sujui?
Sannis

2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit <3