keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Kuutamolaavu

Pääsin ensimmäisen kerran kahteen viikkoon pienelle metsärundille. Ihanaa! Tein itse asiassa heti jopa kaksi pientä lenkkiä samalle päivälle. Ensimmäisen Saimin ja mister A:n kanssa ja toisen mutsin eli mummun ja Kanadan siskon kanssa. Kuvat on ekalta rundilta. Ollaan koluttu meidän vieressä olevaa Pilvilammen ulkoilualuetta tietysti jonkin verran ja yleensä lähdetään matkaan täältä "meidän puolelta". Tällä kertaa ajettiin kuitenkin autolla tasan alueen toiselle puolelle ja käveltiin siitä lyhyt matka tulipaikalle, jossa ei olla ennen käyty.

Kuutamolaavu on tehty viime vuonna ja se olikin tosi kiva. Täytyy ehdottomasti tehdä sinne tässä lähiaikoina uusi retki. Tulipaikkoja oli kaksi ja katoksen alla oli kunnollinen pöytä ja penkit. Puita oli isot pinot ja maisemat oli kivat Pilvilammelle. Matkaa Höstevden puolen parkkipaikalta laavulle oli vain 1,7km, joten retki sopii pienempienkin lasten kanssa. Matkalta pääsi poikkeamaan näköalapaikalle, jossa ei vielä käyty. Sinne mennään sitten seuraavaksi.

Toiselle rundille oli outoa lähteä, kun ei ollut Saimia mukana. Saimi lähti mister A:n ja minin mukaan anopin eli mumman luo eikä siksi ehtinyt uudelleen metsään. Pilvilammelle suunnattiin tällä toisellakin kerralla. Aika hitaasti joudun vielä kulkea. Kunto ei oo lähellekään normaali. Oleskellessa olo on ihan ookoo, mutta kävellessä huomaa, että pitää mennä tosi rauhassa. Puuh! Saapa nähdä, kuinka käy ensi viikon jumppien. Heti tiistaina olis luvassa Kiinteytys ja Tanssi. Jos vointi ei tästä parane, ei oo toivettakaan, että voisin ohjata. Toivotaan ny, että vihdoin paranee.

Nyt alkaa pieni syysloma. Niin ihanaa. Kun vielä kolmetoistavee paranisi, niin hommat olis mallillaan.

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3