tiistai 23. marraskuuta 2021

Pikkujoulut

Moikka ja mukavaa tätä viikkoa! Meidän viime viikko päättyi aivan yli kivasti pikkujoulujen merkeissä. Kuvasaldo jäi vähäiselle, joten näistä otoksista ei nyt oikein selviä minkälaisessa paikassa oltiin. Vs. Relax on meiltä parinkymmenen kilometrin päässä ja tiloissa on uima-allas, saunat ja ruokailumahdollisuus. Vaasalaiset lukijat monet varmaan on käyneetkin Relaxissa.

Mutsi vuokrasi paikan ja laitteli suuren osan tarjottavista etukäteen. Paikalla oli 13 juhlijaa meidän perheestä. Serkukset ui ja saunoi mummun ja papan kanssa. Minä ja siskot laiteltiin tarjottavia valmiiksi. Herkkupöytään saatiin mukaan myös mun faija sekä setä. Mutsi eli mummu ja tytöt oli järjestäneet kivan tietovisan ja pikkujoulupaketitkin jaettiin kaikille. Oltiin vuokrattu tila neljäksi tunniksi ja melkein olis voinut vielä viideskin olla.

Meillä oli ihan tosi kiva iltapäivä. Just sellainen, mitä aina joululta toivoisin. Oli lapsia ja aikuisia, siskoja, ja veljiä. Semmosta kivaa hörskötystä ja hömpötystä. Siskot on olleet monta vuotta muualla joulut ja kovasti silloin ikävöin omaa perhettäni. Sovittiin, että otetaan tästä meidän uusi perinne, niin saadaan vähän viettää joulua yhdessä. 

Mulle jäi tosi hyvä mieli näistä kekkereistä. Outoa ja mukavaa oli se, että myös mun isäni oli mukana. Viimeiset noin kolmekymmentäviisi vuotta ollaan menty 99% sillä systeemillä, että faija on tullut erikseen synttäri- ym. kahveille. Nyt, kun faija on yksin, muuttuu näköjään tilanteet pikkuhiljaa. Aivan kiva juttu... ei se, että faija on yksin, mutta se, että tilanteet muuttuu.. you know!

Onko teillä jo juhlittu pikkujouluja?
Sannis




2 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa, että saitte viettää porukalla noin kivan iltapäivän! Pitäis kans joskus varata toi paikka jollain porukalla!

    Hienoa, että tilanteet voi vielä muuttua eikä tarvi välttis kaksia juhlia aina järjestellä <3 Herättää varmasti monenlaisia tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä varata. On kiva ja siisti paikka. Lapsetkin oli ihan täpinässä.
      Ja kyllä, monenlaista tunnetta tosiaan.. jotenkin (hyvällä tavalla) outoa, että yhtäkkiä asiat onkin eri tavalla. Asiat, jotka on "aina" olleet jollain toisella tavalla. Elämä on kyllä aikamoista!

      Kivaa tätä viikkoa <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3