perjantai 12. marraskuuta 2021

Ehkä


Tällä viikolla näytti yhtenä päivänä jo siltä, että ehkä saadaan maa valkoiseksi. Samana päivänä alkoi kuitenkin myöhemmin sataa vettä. Toissapäivänä kun vedin tuntia töissä, tuntui ihan että olis keskiyö. Ulkona ikkunoiden takana oli aivan pikimustaa. Kello oli 16.45. Eilen aamutunnilla yhdeksän jälkeen ikkunan takana pilkahteli vähän aurinko. Ehkä tänäänkin nähdään vähän auringon säteitä.

Aikamoisella vauhdilla mennään taas kohti joulua. Työviikot tuntuu aika raskailta. Nyt on ollut myöhäisempiä iltoja ja se vaikuttaa. Ensi viikosta lähtien vähän helpottaa, kun kuvankäsittelykurssi päättyi. Tykkäsin siitä paljon, mutta se loppui vasta ysiltä illalla ja se on kyllä mulle turhan myöhään. Jumpat on tuntuneet hyvältä eikä siltä että olisi liikaa, vaikka tuurauksiakin on ollut jonkin verran. Migreeni on ollut vähän vähemmällä tänä syksynä ja se vaikuttaa tietysti positiivisesti treenihommiin. Viikonloppuja ollaan nyt pidetty vähän väljempinä ja ollaan jopa kieltäydytty joistain kivoista menoista sen takia, että olisi myös huiliaikaa. Ehkä se on ollut ihan järkevää.

Mini on aloittanut lentiksen ja kakstoistavee käy tallilla ahkerasti. Saimi kasvaa ja oppii uusia asioita koko ajan. Mister A taitaa olla elämäänsä aika tyytyväinen nyt kun duunipaikka on mieluinen. Pitkiä päiviä se on poissa, kun työmatkat vie niin paljon aikaa, mutta onneksi on joustoakin ja pääsee joskus lähtemään aiemmin jos on tarvetta. Kirjoittajalla alkaa pahin kriisi hellittää. Ehkä.

Mukavaa viikonloppua!
Sannis

2 kommenttia:

Kiitos, kun kommentoit <3