torstai 15. heinäkuuta 2021

Rokote

Eka työviikko on yhtä päivää vaille taputeltu. Neljä päivää on kyllä aika passeli. Viides on lomautuspäivä. Aika rauhallista on työmaalla ollut, mutta ei onneksi oo tarvinnut ihan yksin jumppailla. Asiakkaita on selkeästi vähemmän ja asiakaspalvelussakin on aika rauhallista. Ollaan suunniteltu uusia tunteja ja mietitty tulevia kampiksia. Ensi viikolle haluaisin vielä kaksi uutta tuntia, joten vähän kiirettä meinaa rauhallisuudesta huolimatta pukata. Saa nähdä, ehdinkö saada tunnit valmiiksi.

Tällä viikolla kävin ottamassa koronarokotuksen. En millään olisi sitä halunnut ja olin tosi resseissä edellisenä iltana sekä rokotuspäivän aamuna. Mister A päätyi vihdoin ottamaan rokotuksen, samoin duunikamut on jo rokotettu suurin osa ja jotenkin vaan koin, että en minäkään voi sitä jättää ottamatta. Mutta silti ahdisti. Ja ahdistaa vieläkin. Mister A ja kakstoistavee sai aikanaan sikainfluenssapiikin ja vaikka meille ei siitä mitään sivuvaikutuksia tullutkaan, niin kyllä sen jälkeen on todellakin mietityttänyt, mitä sitä antaa lapsiinsa ja itseensä pistää. Koronaakaan en halua tietenkään. Ja taidan ylipainon vuoksi kuulua riskiryhmäänkin, mutta silti... Kunpa ei tarvisi tämmösiä päätöksiä tehdä. Odottelen tässä nyt veritulppaa ja mietin, että pitäiskö muuttaa tietokoneesta sormenjälkitunniste salasanaan, niin mister A pääsee mun koneelle jos on tarve.

Yhtenä iltana lähdettiin vielä illalla töiden jälkeen kaupungille. Käveltiin rannassa ja Saimi pääsi vähän kastautumaan. Saimilla on turkki kasvanut ja sen myötä toinen silmä taas hävinnyt. Meillä asuu siis jälleen yksisilmäinen perro :D Taitaa olla kohta taas trimmauksen aika. Saimi oli ihmeissään, kun tytöt kokeili sähköskootteja ensimmäistä kertaa. Tuntuu, että kesähommat tyssää, kun työt alkaa, mutta kyllähän sitä voi vaikka mitä pieniä kivoja juttuja puuhailla. Nyt ilta-aurinko oli jotenkin aivan yli ihana ja viihdyttiin ulkona hyvä tovi, vaikka oli jo vähän turhan myöhä. 

Mukavaa loppuviikkoa!
Sannis 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3