lauantai 7. syyskuuta 2019

Olkkarissa


Laitettiin olkkariin verhot puolentoista vuoden verhottomuuden jälkeen. Tuli aika ihanasti pehmeyttä. Matto tuntui vielä vääränlaiselta ja jotenkin väärän väriseltä uuden sohvan ja pöydän kanssa. Pyöriteltiinkin mattoja huoneesta toiseen ja iltafiiliskuvissa näkyy pieni vilaus olkkariin paremmin sopivasta matosta. 


Haluaisin vain myysailla kotona, kun oon niin tyytyväinen olkkariin. Oon siivoillut ahkerasti, joten siinäkin mielessä tuntuu nyt kotoisalta. Sen verran kovaa on menty loppukesä ja alkusyksy, että nyt on aikakin ottaa iisimmin. Migreeni on mua kiusannut tällä viikolla ahkerasti ja flunssakaan ei ihan täysin oo hellittänyt, joten niistäkin pitäis siis koittaa päästä huililla eroon.

Metsään haluaisin tänä viikonloppuna päästä. Tai mökille. Saas nähdä suostuuko Mini irrottautumaan omista puuhistaan. Olis niin tärkeää nyt saada leikkiä naapurin Timin kanssa koko ajan. Kymmpiveekin huitelee kaverilla yökylässä vielä. Niitä ei ihan niin paljoa enää metsähommat kiinnostele, mutta kun ei vielä viittis turhaan jättää viikonloppuna yksinkään.

Syyslomareissu.. se on nyt varattu neljälle. Kuusamoon lokakuun puolivälissä. Kansallispuistoja ja sen sellaista. Ihanaa!

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3