maanantai 21. elokuuta 2017

Vadelmahullut


"Mun äiti on vadelmahullu!" sanoi tokaluokkalainen eilen. Vähän hulluksi kyllä tultiin mister A:n kanssa, kun tänä vuonna vadelmia on ollut niin vitsin paljon. Ollaan poimittu nyt noin yhdeksän litraa ja samat puskat on tyhjätty jo kolmeen kertaan. Vieläkin niihin jäi raakoja niin, että tällä viikolla sais mennä taas. Siistiä! Yleensä vadelmat on jotenkin niin pieniä ja surkeita, etten jaksa niiden keräämisestä innostua. Vai oonkohan ollut vain väärissä paikoissa?! Kolme litraa heitin semmoisenaan pakkaseen ja kuudesta oon tehnyt hilloa. Mun lapset on hillohulluja, niin eipähän tarvi nyt ihan heti lähteä kaupoille.

Ei jakseta niin kauaa olla kerrallaan, joten ollaan heiluttu marjapuskissa nyt jo ties kuinka monta kertaa ja keräilty vähän kerrallaan. Perjantaina seikkailtiin marjapuuhissa koko porukka ja tytöt jaksoi kyllä hienosti. Mini syö ite marjoja ja molemmat tytöt kilpailee, kumpi löytää isoimman ja hienoimman vadelman. "Äiti, nyt löytyi kyllä sun paras onni! Nyt on täydellinen vadelma!" Perjantain festaripuuhien jälkeen lauantai-aamupäivällä lähdettiin mister A:n kanssa kaksistaan, kun tytöt oli vielä kummitädin luona. Oli kiva fiilis siinä kaksistaan haahuilla pitkin hoodeja. Vähän sateli välillä, mutta eipä sekään haitannut. Illemmalla, kun olin vääntänyt vadelmahillot ja leivottiin sämpylöitä, päivittelin Facebookiin, että en ny yhtään muista, tapasko aikanaan Rantarockin jälkeen olla samat puuhat vai miten se menikään :D

Tytöt on olleet pari viikkoa jo aivan yli kovaa toistensa kimpussa. Jäätävä takkuaminen kaiken aikaa. Oon koittanut keksiä niille tekemistä välillä vähän erikseen ja eilen päivällä Öjberget-treenien jälkeen nappasin minin mun mukaan kävelylle. Pikkumuija väänsi scootilla menemään marjaämpäri potkulaudan sarvessa, teki temppuja ja varoitteli mutsia nokkosista ja vattumadoista.. Välillä se rymisteli puskissa ja huuteli: "Näitä mun marjoja ei kyllä sitten syö kukaan muu!"

Illalla oli tokaluokkalaisen vuoro ja meillä oli oikeesti yli kiva puolitoistatuntinen vadelmapuskissa. Enimmäkseen minä keräilin marjoja ja typy toimi kipon pitäjänä ja seuraneitinä. Se on kunnon höpöttäjä :D Hellu mietti siinä, kuinka fiksua on kerätä marjoja, kun saa terveellistä ja ilmaista ruokaa. Mutta, mitäs jos se ei oliskaan ilmaista? Että mitäs jos yhtäkkiä luonnossa kasvaisikin semmosia kippoja, joihin jätetään raha ja vieressä on kyltti: "Vadelmat 10 euroa kiitos!" Nii-in. Mitä jos?

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

6 kommenttia:

  1. No nii-in. Mitä jos :D. Ja ihana myös toi äidin paras onni :).

    Olin lapsena sellanen marjojen ja omenien keräilyorja (oikeesti sellasessa mittakaavassa, että varmaan jotkut lastensuojeluvaltuutetut puuttuis peliin), että ei vieläkään nappaa minkään sortin keräily. Paitsi että vadelmapuskia olen kyllä jo muutaman kesän hahmottanut omalle pihalle. Niistä tykkäisin. On enää alottamista vaille valmis projekti.

    Justiin eilen parin kamun kanssa juteltiin näistä nykyisistä ilon aiheista. Viikonlopun paras tapahtuma oli heillä ollu, kun olivat kattoneet poikaporukalla (50+ v) Mustaa Oria ja syöneet pellillisen tuoretta pullaa :D. Villi meininki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutsi kans kertoi, että lapsena lähdettiin aina mökin viereiseen saareen marjaan ja siellähän oli sitte oltava koko päivä. Oon koittanu pitää nää meidän marjaretket sen verran lyhyinä, että tytöt on vielä innoissaan ja tykkää tulla mukaan. Ja siis, mukaan saa tulla jos huvittaa. Kokeile niillä vadelmilla. Vois innostus herätä. Tai sitten ei :D

      Musta ori? :D :D :D Ei oo todellista! Ihana!

      Poista
  2. Mäkin oon vähän vadelmahullu, niitä on ihan mukava keräillä just pienissä määrin kunhan ei mihinkään ihan kauheaan ryteikköön joudu. Mun tämän vuoden paras apaja on n. 30 metrin päässä oman talon alaovelta, ei paha tälleen kaupunkiolosuhteissa. Tänään just kävin kans siinä samalla paikalla jo toisen kerran ja oli viikonlopun aikana kivasti kypsynyt lisää marjoja. Saa varmaan mennä vieläkin uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin kyllä! Meillä kans suht lähellä kotia. Ei tarvi montaa minuuttia kävellä. En oo koskaan ennen huomannu, että olis ollu noin hyvin.

      Poista
  3. Siis wau! Ihan uskomaton saalis ollut teillä ja vielä vadelmia riittäisi. On se ihanaa kun saa talven varalle vadelmat pakakseen.
    Täällä ei ole vadelmaapajia näkynyt, muutama kuivunut käntty vaan :D

    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan yllärinä tuli, että noin hyvin löytyy nyt vadelmia. Varmaan turha toivo, että sais ens vuonna samanlaisen saaliin :)

      Kivaa viikkoa sinne kans!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3