Ajatukset

Elämä on täynnä vaiheita. Toiset parempia ja toiset huonompia. Mulla hyvin harvoin, kuten pitkäaikaisemmat lukijat tietääkin, vaiheet on tylsän tasaisia. Useimmiten ne on jotain vähän enemmän. Jotain vähän syvempää. Jotain joka tuntuu niin ihanalta, että pakahduttaa tai jotain joka tuntuu pahalta luissa ja ytimissä saakka.

Kevään huonojen viikkojen jälkeen tuli valo. Jatkuva migreeni loppui ja virtaa alkoi taas löytyä. Kun aivosumu taas hellitti, alkoi ajatuksia tulla. Ainahan mulla toki on ajatuksia niin, että riittäis naapurillekin. Joskus pelkäsinkin, että ne ei koskaan tule jättämään mua rauhaan. Nykyään ne onneksi nukkuu edes joskus. Viime viikkoina ne on harhailleet. Ajatukset. Ajatukset joita haluaisin kirjoittaa tänne, mutta joita en saa niputettua. Tuntuu, että ne karkaa. Tuntuu, että asioita olis sata, mutta ne on niin hajanaisia, että niistä ei saa kerättyä edes yhden postauksen verran mitään järkevää.

Oon miettinyt paljon sitä, mikä elämässä on reilua. Vaarallisia mietteitä. Ei saisi koskaan verrata omaa muihin. Siitä ei seuraa mitään hyvää. Oon silti verrannut. Miettinyt, miksi toisille eri asiat on tärkeitä, kuin toisille. Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että ne itselle tärkeät asiat ei olekaan niin tärkeitä kaikille. Miksi toisten oletetaan jaksavan ja pystyvän niin paljoon ja toisille ei aseteta mitään odotuksia. Miksi toiset on itsekkäitä ja miksi toiset ei välitä.

Pojat oli täällä pari yötä. Kun pojat on täällä, on se niin kivaa. Ja samalla jotenkin niin surullista. Se muistuttaa siitä, että jossain on olemassa poikien äiti. Ihminen, jonka kanssa joskus jaoin huoneen ja joka joskus oli mun pikkusiskoni. Poikien täällä oloon liittyy aina sata erilaista tunnetta niin, että nytkin, kun muut vihdoin nukkuu, keräilen itseäni tässä sohvan nurkassa. Yritän kaikkeni saada ylivallan mustista fiiliksistä ja niputtaa ne paljon puhutut ajatukset edes jonkinlaiseen ojennukseen. Pahat taka-alalle ja hyvät päälle. Onneksi oon tunnetusti yhtä hyvä uimaan pinnalle, kuin uppoamaan.

Oon miettinyt paljon myös tuota meidän kasiveetä. Se ui yhtä syvissä vesissä, kuin äitinsä, vaikka kuinka tahtoisin muuta. Sillä on tosi raskaita hetkiä, jotka tokikin menee aika nopsasti vielä ohi, mutta mutsia vähän huolettaa, mitä on luvassa. Vaikea ymmärtää, mikä kuuluu ikään ja mihin pitäisi enemmän tarttua. Yritän muistaa joka päivä halata, kehua ja pitää sylissä. Kestää niitä hemmetin kiukkuja ja kiukutteluja. Välillä tosin menee itelläkin kiukutteluksi, kun ei ymmärrä kuinka päin pitäis olla.

Viime päivät on olleet siistejä. Perhettä ja ystäviä. Kun Kanadan sisko on täällä, on aina kaikenlaista kivaa. Meidän jengin samanlainen huumorintaju ja ne perheen omat jutut saa aina aikaan niin paljon kikatusta ja käkätystä, että sillä elää pitkälle. Mietin niitä juttuja ja mietin poikia. Mietin poikien äitiä ja mietin meidän tyttöjä. Mietin Booking.comia ja sitä, miksi mulla on siellä kolme eri profiilia. Mietin mister A:ta ja sitä, nukkuuko se, kun kello soi kuitenkin jo kuudelta. Mietin tuota meidän neljäveetä. Mietin sitä, miten se Tropiclandiassa tänään laski kellukkeet viuhuen ihan liian isoista liukumäistä. Mietin, mihin me sen kanssa vielä joudutaan. Mietin sitä, miksi toiset aina valittaa säästä. Mietin, mitä se hyödyttää. Nyt kello menee jo puolta yötä ja pitäis kovasti mennä nukkumaan, mutta kun ne hitsin ajatukset.

Että semmonen vaihe ny sitte.

Sannis