perjantai 3. syyskuuta 2021

Ajoissa

Huhhuijjakkaa! Kirjoitin aamulla Instaan postauksen, jossa kerroin etten oo tainnut oikein usein odottaa perjantaita näin kovaa. Ei tullut viikonloppu tällä kertaa kyllä minuuttiakaan liian aikaisin. Menin tiistaina flunssan jälkeen töihin. Olin ihan varma, että oon jo työkunnossa, mutta nyt tuli kyllä kirjoittajalle virhearvio. Vedin hampaat irvessä päivät läpi, mutta aivan liian puolikuntoisena. Nuha on näköjään jämähtänyt tasan samanlaiseksi eikä parane tai myöskään pahene. Nokka vuotaa ja niistä pitää. Olotila on myös aika hyytynyt ja kun normaalisti herään aamulla virkeänä, on nyt ollut aamulla sängystä nouseminen työn ja tuskan takana.

Tänään on lomautuspäivä ja oon ottanut hissukseen. Käytiin ruokakaupassa, mutta muuten ollaan oltu kotona. Kasiveellä on nykyään niin kova meno, että oon ihan loppu, kun se hörsköttää menemään ja puhuu taukoamatta. Samanlainenhan kakstoistavee oli tossa iässä eikä varmaan kauaa mee, kun kasiveekin vaan nököttäis omassa huoneessaan ovi kiinni. Koitetaan nyt siis kuunnella niin kauan, kun on vielä asiaa :) Saimia vietiin vähän juoksemaan tohon viereiseen metsään, että saatiin kaikki raitista ilmaa.

Kun istuskelin koneen ääressä, tuli mieleen joulu. Oikeesti :D Mitä vanhemmaksi tuun, sitä pienemmällä kaavalla huvittaa mennä nämä juhlapyhät, mutta nyt tuli netissä vastaan paketointitarvikkeita edullisesti ja tilasin vähän pakettikortteja ja lahjapusseja. Keksin myös pari kivaa lahjaideaa joihin tilasin vähän matskua. Pakko aloittaa aikaisin. Vaikkei paljoa lahjoja laitellakaan, ei silti mitään saumaa, että kaikki pystyis hankkia saman kuun palkasta. Nyt on toki kaikki tilit kuivat kylppärirempan takia. Mitään lainahommia ei olla sitä varten otettu, vaan raavittu kaikki sukanvarret tyhjiksi. Kestää hetken tasata tilannetta.

Hommaatteko te joulujuttuja ajoissa vai vasta viime tipassa?
Sannis

2 kommenttia:

  1. Kyllä se ainakin marraskuuhun meinaa mennä, paitsi nyt itelle joulukalenterin jo hommasin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi.. pitäisköhän kans kerrankin ostaa itellekin kalenteri. Olis aika ihanaa! En oo tainnut koskaan aikuisiällä ostaa.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3