tiistai 17. huhtikuuta 2018

Pataleipä



7dl vehnäjauhoja
(laitoin vehnäjauhoja ja sämpyläjauhoja)
1,5tl kuivahiivaa
2tl suolaa
4dl kädenlämpöistä vettä

Sekoita kulhossa kuivat aineet. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, älä vaivaa.
Peitä kulho tuorekelmulla ja anna tekeytyä huoneenlämmössä 12-22h.
Laita pata kansineen uuniin ja uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja kääntele itsensä yli muutaman kerran, älä vaivaa.
Peitä kelmulla ja anna levätä puoli tuntia.
Nosta kuuma pata pöydälle ja laita taikina siihen. Paista kannella peitettynä puoli tuntia.
Poista kansi ja paista vielä vartti kunnes pinta on kullanruskea.

Tein eilen ensimmäistä kertaa pataleipää. Oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen. Tuli helposti hyvää. Ohjeen otin Kotikokki-sivulta. Nappasin ensimmäisen, mikä vastaan tuli. Annoin tekeytyä n. 12h ja tuntui riittävän. Kiva yllätys oli se, että vaikka pataa ei voideltu millään, leipä tipahti sieltä helposti irti. Kannattaa kokeilla. Illalla taikinan tekoon menee kymmenen minuuttia, hyvä jos. Aamulla pitää olla vähän enemmän aikaa...ainaskin tunti ja vartti. Tein leivän vanhassa Arabian padassa, jonka löysin Palosaaren Kirppikseltä. 

Nyt nokka kohti Tamperetta. Valmennuspalveluiden johtamiskoulutus.
Klo 5.15. Voi alkaa jossain kohdassa väsyttämäänkin :D
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3