maanantai 31. heinäkuuta 2017

Pimeää


Thank god, huominen on pian täällä. Kun se on täällä, tarkoittaa se sitä, että se on pian ohi. Heinäkuun viimeinen viikko on mun paskaviikkoni. Nytkin, vaikka viikonloppu oli ihan yliyliylikiva, on tämä päivä taas ollut aika tarpomista. Onneksi oli jumpat illalla. Toki vedin puolet ihan päin helvettiä, kun sekoilin laskuissa ja siinä, mikä on oikea ja mikä vasen, mutta luulen, että jumppareiden mielestä se oli vain hauskaa. En olisi minä enkä varsinkaan jumppaminä jos en jotain koheltaisi joka kerta :) Oli ihanaa päästä liikkumaan ja hikoilemaan just tänään.

Huomenna on Tommin seitsemäs syntymäpäivä ja voi hemmetti, että se voi ottaa kipiää aina vaan. Mä inhoan sitä, että tämä sattui meille. Että tämä sattui Tommille. Inhoan sitä, että tiedän, miltä tuntuu kuunnella ultraäänilaitteen tyhjää hurinaa. Inhoan sitä, että tiedän, miltä tuntuu synnyttää vauva, jonka tietää olevan kuollut. Inhoan sitä, että viisi kokonaista vuotta mun elämästäni meni selviämiseen. Iso osa tyttöjen tähän astisesta elämästä meni siihen, että äitin oli niin vitsin paha olla. Onneksi äiti oli aika hyvä piilottamaan sen ja uskon, että tyttöjen ensimmäiset muistikuvat ei kuitenkaan oo semmosia, joissa äitiin sattuu, joissa äiti itkee tai joissa äiti on väsynyt. Toivon, että ne on niitä, joissa äiti halaa ja ottaa syliin, vie puistoon ja lukee iltasatua.

Seitsemän vuotta sitten tähän aikaan Tommi potki mun vatsassani. Laskettu aika oli mennyt jo viisi päivää sitten. Just tähän kellonaikaan istuin sohvalla ja nauroin, kun koko maha heilui puolelta toiselle. Ihmettelin, eikö babyt yleensä rauhoitu ennen syntymäänsä. Kun kello löi heinäkuun viimeisiä hetkiä, oli Annukalla vielä pikkuveli. Ihan valmis syntymään. Elokuun ensimmäisenä päivänä pikkuveli oli poissa. Tilalla oli pelkkää pimeää niin vitsin pitkän aikaa.

Sannis

14 kommenttia:

  1. Olet(te) ajatuksissa. Anna huomisen tulla ja mennä. Kaikkine kipuineen ja suruineen.

    (Mä niin tiedän tuon inhon ja ärsytyksen. Sä olet kuitenkin just paras äiti teidän lapsille. <3 )

    VastaaPoista
  2. <3 Me ei päästy ihan noin pitkälle, mutta tiedän kuitenkin miltä tuntuu se ultraus, kun mitään ei enää löydykään... <3 Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  3. Ei kai se koskaan lakkaa sattumasta..
    Omakokemusta ei oo.. mut näin aattelisin
    Huominen on pian täällä ♥

    VastaaPoista
  4. Voimahali ❤tänään ja joka jokaiselle päivälle.
    -tanja-

    VastaaPoista
  5. ♥ (Onneks tää päivä on ihan pian ohi.)

    VastaaPoista
  6. <3 Kiitos teille ihan jokaiselle tsempeistä! Taas helpottaa jo!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3