Helmikuu meni nopsasti. Vähän niinkuin tammikuun jälkimainingeissa. Tein paljon töitä, koska oli monta uutta juttua opeteltavana. Tein normaalia enemmän myös viikonloppuduunia. Kehitin vähän stressinpoikastakin ja heräilin öisin, mutta nyt tuntuu, että helpottaa, kun uudet prosessit alkaa selkiytyä ja alkuvuoden suma pikkuhiljaa purkautua.
Helmikuussa vietettiin kasivee-synttäreitä, jotka sai mutsin herkistymään. Syötiin tacoja kamujen kanssa, juotiin lasilliset viiniä Mary-Kay-kutsuilla, kaffiteltiin muuten vaan ja päästiin valmiiseen pöytään syömään itsetehtyä kebabia. #vähemmänpullaa - haaste jatkuu edelleen. Vähän rennommaksi se pääsi helmikuun vimpalla viikolla, mutta jatkuu anyway. Leukoja on edelleen yksi liikaa, mutta housut ei kiristä enää niin pahasti ;D
Laskiaissunnuntaina käytiin Huitussa ja fiilisteltiin upeaa talvisäätä. Matkakuume vaivasi varsinkin kuukauden loppupuoliskolla ja käytin paljon aikaa surffailemalla netissä erilaisia matkoja ja matkakohteita etsien. Mini sairasti flunssan, mutta muut on vielä onneksi säästyneet. Hiihtoloma tuntui tulevan oikeaan kohtaan niin minille, kuin koululaisellekin ja kuukauden vimppana päivänä tytöt sai olla mummun luona hoidossa ja käydä kahdessakin eri laskiaistapahtumassa.
Helmikuu on paketissa. Maaliskuu alkaa sateisissa merkeissä. Tytöt pääsee taas ihanan mummun luokse ja mutsillä on lyhyt työpäivä.
Maaliskuu maata näyttää, eikös?
Ihastuttava yhteenveto helmikuusta. Kauniit kuvat!!
VastaaPoistaKiva kollaasi!! <3
VastaaPoistaAivan ihana tuo keittiökuva <3
VastaaPoistaMary Kaylla on muuten maailman paras peitevoide :)
Hauska kollaasi!
VastaaPoistaKaunis yhteenveto helmikuusta.
VastaaPoistaT. Täysin arkista
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJo pienesti fiilistä alkavasta keväästä. Ihanaa maaliskuuta!
VastaaPoistaKiitos kaikille kivoista kommenteista! Aika mukava juttu itellekin tämä kuukausikollaasi. Saa käydä läpi ne kivoimmat jutut :)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua kaikille!