tiistai 27. joulukuuta 2016

Home


Kotona ollaan! Niin siistiä! Ehtii vielä hetken nauttia joulufiiliksestä, koska jätettiin kaikki joulujutskat paikoilleen. Nyt on kuusessa valot ja tähdet edelleen ikkunoissa. Kuusen alla odotti vielä pakettejakin eilen, kun kotiuduttiin, koska joulupukki (eli rakas anoppi) oli käynyt vierailulla.

Yksi yö jäi suurinpiirtein kokonaan välistä matkustaessa ja aikaeron syödessä tunteja. Oltiin tien päällä jäätävät 25 tuntia ja uni jäi pariin hassuun silmäykseen. Kotona oltiin kuitenkin jo kuuden maissa illalla, joten yksi yö on ehditty hengailla omissa sängyissä. Nyt on ..hmm.. hitusen erikoinen fiilis. Mister A mua säälittää. Se kun ei saanut nukuttua enää puoli kolmen jälkeen aamuyöllä ja nousi molempien tyttöjen kanssa keittelemään kahvia. Mulla tuli vielä uni ja olis jatkunut varmaan pitkään, mutta pakko oli seiskalta nousta. Annukka nukahti uudelleen ja posottaa edelleen menemään, mutta mini on valvonut siitä puoli kolmesta.

Huhhuijakkaa! Mister A on duunissa ja pian oon minäkin. Tytöt menee muutamaksi tunniksi kamuille hoitoon. Jos nyt selvittäis iltaan saakka, niin ehkä ens yö olis vähän normaalimpi. Ehkä.

Niin ihanaa olla kotona!! Oma kahvikuppi tuntuu niin luksukselta. Mua hajotti meidän Marco Islandin residenssin ämpärin kokoiset kahvikupit, joissa oli niin paksut reunat ettei meinannut suuhun mahtua. Reissu oli huikea, mutta nyt just koti tuntuu vielä huikeammalta. Toki tässä googlettelen kaffikupposen lomassa vähän matkasaitteja :)

Sannis

P.S. Yksityiskohtia reissusta pyydetty ja tokihan niitä on tulossa.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tänkjuu! Täällä ny ihmetellään mikä maa mikä valuutta. Ei tiedä onko yö vai päivä :D

      Poista
  2. Meni kyll nopiaa teijän loma ☺....on tosi tärkeetä mistä sen Kahvin juo.
    Tervetuloa takaisin ❤
    -tanja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni kyllä tosiaankin nopsasti. Niinhän ne aina menee. Ei muutaku säästämään uutta reissua varten :D

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3