tiistai 7. joulukuuta 2021

Piparkakkutalo


Alkaa tuntua vähän jouluiselta jo. Laitoin muutaman lahjan viikonloppuna valmiiksi ja sovittiin aaton aikatauluista mutsin eli mummun ja anopin eli mumman kanssa. Tänä vuonna päästään aattona mutsin ruokapöytään ja mister A:n äiti lupasi tuoda meille palan omasta kinkustaan, joten päästään ruokien kanssa hyvinkin helpolla. Tytöille tärkeintä on aattona riisipuuro ja se syödään aamupäivällä. Tänä vuonna saadaan puuropöytään myös mumma ja tyttöjen täti. Vielä pitää järkätä joku miitinki faijan ja mun mummuni kanssa. Ehkäpä mummun luo. Mummu on yli yhdeksänkymmentä ja asuu edelleen yksin, mutta meno alkaa olla jo jonkin verran huteraa eikä mummu mielellään enää lähde kotoa muuta kuin kauppaan tai lääkäriin.

Ensi viikonloppuna juhlitaan vielä minin synttärit. Kakun suhteen tuli semmosiakin vaatimuksia, että kirjoittajalla alkoi jo hikikarpalot juosta selkää pitkin. Sanoisin, että minillä on aikamoisen suuret luulot mutsin leivontataidoista. Minecraftia kuulemma pitää olla ja massasta sitä sun tätä. Huuuuh! Saa nähdä. Tuntuu, että mun on vähän vaikea nyt keskittyä koko asiaan. Jouduin aivan pinnistää, että sain viikonloppuna mietittyä aikataulun valmiiksi ja laitettua kutsuviestit. Jätän tarjottavien miettimisen loppuviikkoon. Eikö sitä sittenkin ehdi :D

Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3