perjantai 28. syyskuuta 2018

Syntini

Kun kynästä meinaa muste loppua, tartu blogihaasteeseen. Satulinnasta (klik) bongasin tämän, jossa piti kirjata ylös syntejä ja hyveitä.

Herkuttelusynti: Kotona omalla porukalla tulee herkuteltua harvoin, mutta juhlat ja kahvitteluhetket vieraiden (eli siis tuttujen) kanssa... -> Tulee otettua huomaamatta liikaa ja liian monta kertaa, kun pitkään istuskellaan ja höpötellään.
Hyve: Viimeiset pari kuukautta oon kiinnittänyt tähän extrahuomiota ja herätellyt #vähemmänpullaa - haastetta taas. Oon nyt vetänyt parit synttärit pelkällä kahvilla. Toki se tuntuu vähän epäkohteliaalta, koska joku on kuitenkin nähnyt vaivaa ja fiksannut tarjottavat, mutta jos on kahdet synttärit samana päivänä, on pakko vähän himmata :D Miitingit ystävien kanssa ollaan myös muutettu niin, että usein syödään ruoka, mutta ei kahviherkkuja.

Ihonhoitosynti: En hoida tarpeeksi. Nykyään sentään kosteutan ja puhdistan, mutta nuorempana pesin kiireessä kasvot usein pelkällä vedellä enkä välttämättä edes rasvannut, vaikka pintakuiva iho olisi sitä kaivannut. Pitäisi käydä säännöllisesti kosmetologilla, mutta koska rahat riittää vain osaan siitä mitä haluan tehdä, lähden mielummin reissuihin :D
Hyve: Tavat näyttää vanhemmiten vähän parantuvan.. Nykyään en jätä kasvorasvaa väliin koskaan ja puhdistuskin on jo pitkään kuulunut vakiorepertuaariin. 

Siivoussynti: Meillä asuu sen verran sotkuista porukkaa, että seinät ja ovet likaantuu ärsyttävän helposti enkä jaksa olla niitä kaiken aikaa pyyhkimässä. Vessan nurkkia en myöskään saa niin puhtaiksi, kuin haluaisin. Meillä on vessan lattiassa pieni mosaiikkilaatta, joka oli susi jo syntyessään. Laasti on epätasaisen ja likaisen värinen ja pikkulaatta epäsiistin näköinen. Tuntuu, että vessa on nuhjuinen, vaikka sitä kuinka jynssäisi. Tahtoisin niin uuden lattian, mutta kun on vain yksi vessa, niin kuinkas sen toteuttaisi? Ai niin... ja sängyn petaaminen on mun suuri syntini. Kuka jaksaa semmosta tehdä aamulla? Mä jaksan ehkä noin joka kolmas aamu maksimissaan.
Hyve: Laitan aina iltaisin tiskipöydän siistiksi. Siivoan joka päivä jotain. Toki, meillä on silti aina sotkuista. Nämä mun asuinkumppanini ei näe sitä sotkua ollenkaan samalla tavalla, kuin minä.

Hiussyntini: Tällä hetkellä mun hiukset on aika katastrofi. Laitoin permiksen, jota mun superkuiva tukkani ei pitäny kovin hyvänä ajatuksena ja nyt en tiedä, mikä olisi seuraava askel. En voi pitää hiuksia auki, mutta suurin hiussynti on se, etten osaa laittaa sitä mitenkään. En oo koskaan opetellut  enkä vain tiedä, kuinka lettejä tai muita kampauksia tehdään. Eikä mun mielestä mulle mikään sovikaan. Joka päivä siis nuttura päähän ja that's it. Epäonnistunut permis tuo kuitenkin vähän ilmavuutta, joka on parannus entiseen. Mulla on todella paljon tukkaa, mutta se on tällä hetkellä liian lyhyt, liian kuiva ja yksinkertaisesti vain liian karsea. Ei vaikuta kovin paljoa yleisfiilikseen hei. Jep, eipä juuri!
Hyve: Päätin lopettaa hiusten värjäämisen jo kuukausia sitten ja sillä tiellä oon pysynyt. Oon myös vihdoin oppinut laittamaan hoitoaineen tosiaan pyyhekuiviin hiuksiin ja maltan jopa pitää sitä hetken. Käytän nykyään jätettävää hoitoainetta ja säännöllisesti syvähoitoa. Toki... ei oo ainakaan vielä ollut näillä toimenpiteillä kuitenkaan kovin paljoa vaikutusta.

Ystävyyssynti: Luovutan helposti jos tuntuu, että tapaamiset on liian vaikeita sopia. Jos toiselle ei sovi, vaikka monta kertaa kysyn, en enää viitsi kysellä. Meidän perhe on hyvinkin joustava sen suhteen, missä tavataan ja koska tavataan, mutta jos toinen ei pysty koskaan joustaa kauppareissujen aikataulusta, en vain jaksa enää kysellä. 
Hyve: No just tuo joustavuus. Ei oo väliä mitä tehdään ja missä tehdään, kunhan tehdään. Tapaan mielelläni usein niitä ystäviä, joiden koen myös haluavan tavata mua. Useimmiten tavataan ystäviä koko perheellä ja saadaan siis samalla olla yhdessä koko porukka. 

Pukeutusmissynti: Öööö...ai mikä niistä? Mulla ei ole koskaan mitään, mitä laittaa päälle. Laihdun ja lihon kaiken aikaa eikä vaatekaappi pysy mukana. Ja kyllä.. pysäyttäisin kierteen jos osaisin. Yritän toki koko ajan. Mulla ei ole siistimpää takkia, ulkoilutakkia tai kunnollisia housuja tässä kelissä ulkoiluun. En myöskään koskaan löydä istuvia siistimpiä housuja ja siksi tunnen oloni AINA epämukavaksi, kun pitää lähteä johonkin muualle, kuin jumppaan tai kamujen luo kaffille.
Hyve: Ostan harvoin itselleni mitään. Onkohan se hyve vai ei? En pidä vaatteiden ostamisesta, koska teen usein huteja. Vaikka vaate tuntuu sovitettaessa sopivalta, käytössä käykin niin, että housut valuu (AINA!!!) tai pusero tuntuu pussittavan liikaa selästä. Oon "vähän" erityisherkkä tässä(kin) suhteessa. Koko päivä on pilalla jos joku vaatteessa ei tunnu hyvältä. Ärsyttää myös yli paljon vaatteiden laatu nykyään. Kun löydät hyvän, on se muutamien kuukausien päästä jo kulunut ja kauhtunut.

Parisuhdesynti: Nalkutan liikaa. Yritän olla hiljaa, mutta paaaaljon useamminkin voisin pitää mölyt mahassani. Ärsyttää toisen sotkut. Ärsyttää, kun toinen ei tajua puolesta lauseesta missä mennään. Ärsyttää, kun ärsyynnyn ja ärsyttää, kun valitan ja nalkutan. Toinen synti on se, että toisen pitäis aina olla vahva ja jaksaa. Haluaisin aina, että mulla on aina se kallio johon voin tukeutua ja luottaa. Ymmärrän, ettei se tietenkään niin voi olla, mutta huomaan, että vähän hermostun heti jos toinen on hermostuksissa tai muuten vaan jotenkin puolivaloilla mukana.
Hyve: Oikeasti arvostan tuota mun toista puoliskoa ihan älyttömästi. Toivon, ettei se liikaa tee myönnytyksia meidän naisväen takia, vaan pitää oman päänsä aina välillä. Ei oo varmaan kovin helppoa elellä kolmen naisen kanssa. Monesti mietin, että ei olisi parempi mies mun kohdalle voinut osua. Vaikka kaikilla on omat haasteensa ja arki on aika tasapaksua välillä, ajattelen, että me yhdessä vedetään tätä sirkusta maailman tappiin asti. En voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa.


Kuvat löytyi puhelimesta eivätkä, as you can see, liity aiheeseen mitenkään. Olis vain ollu niin nuiva kokonaan ilman kuvia :D

Hyvää viikonloppua!
Terkuin,
Sannis

10 kommenttia:

  1. Ihana Sannis ja syntilista! Muistutat näyttelijä Jo Joyneria. Ja tää on sitten ehdottomasti kehu, ootte molemmat todella kauniita! Terkkuja Napatatilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Napatatti <3 Olipa ihanasti sanottu. Piti googlettaa tuo näyttelijä ja kaunis nainenhan se oli. Aina oon miettinyt, että kaunista musta nyt ei saa tekemälläkään. Tästä kommentista tuli kyllä mulle yli hyvä mieli <3
      Terkkuja!

      Poista
  2. Olipa kiva postaus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks! Tämä oli myös kirjoittajalle aika kiva :)

      Poista
  3. En kestä kun osaat olla niin rehellinen.Monilla synti varmaan onkin se, ettei pysty myöntämään omia heikkouksiaan..Mulla meni oma aikani niiden sanomiseen mutta heti helpotti!:D Arvostan kovasti,tykkään susta ihan sikana!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa ihana kommentti <3
      Mä oon aina viettänyt älyttömän paljon aikaa oman ja muiden ihmisten käytöksen tutkimiseen ja miettimiseen. Siinä kummasti oppii itsestäänkin muutamia juttuja :D Mulla on aina tuntosarvet pystyssä ja vaistoan hyvin herkästi muiden tunnetilat.

      Poista
  4. Oi toi vaateongelma!! Tiedän tunteen, mihkään sellaseen paikkaan ei huvittais mennä, mihin ei voi laittaa jumppahousuja �� onneks töis on työvaatteina säkit, niin siel ei ol ongelmaa...pari vuotta sit hain yhtä työtä, mis olis pitäny pukeutua siististi,oisin ollu pulassa! �� Kukaan ei oo täydellinen, mutta se et tunnistaa omat suden kuopat, niin se on jo hyvä se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua jos pitäis tosiaan joka päivä olla jotain jakkupukusettiä. Huuuuh! Toisaalta, ehkä siihenkin tottuis :)

      Kaukana ollaan kyllä täydellisestä ja mitä vanhemmaksi tulee, oppii jotenkin paremmin hyväksymään noita omia vajavaisuuksia. Paitsi äitinä. Se ei tunnu hellittävän ikinä.. ajatus siitä, että aina ei voi olla läsnä ja tehdä kaikkea just niinkuin pitää.

      Kiitos Jenna, kun kommentoit <3

      Poista
  5. Ihana Sannis <3
    Voi vitsit jos asuisimme lähempänä tulisin sinne sun duunipaikalle reippaileen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä kiva reippailla! Oon tehnyt tätä hommaa niin kauan, että oon jumppaillut monella salilla vuosien varrella ja EF Vaasa on kyllä ihan mun koti. Meille on kertynyt huipputyypit ja ollaan saatu tehtyä salista tosi monipuolinen.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3