Vitsit, että oon kuulkaa jotenkin jumissa ruuanlaiton kanssa. Ei jaksaisi laittaa enkä oikein keksi muka mitään. Kolmetoistavee on innostunut tortelloneista ja niitä on viime aikoina syöty melkein joka viikko peston kanssa. Uppoaa myös kirjoittajalle. Iso A ja mini ei niin välitä. Kuvan uunifetapasta oli kyllä aika maukasta ja tuore basilikahan oli jo vähän överihienoa hei :D
Tortillat on meillä aika usein ruokalistalla myös arkena. Niitä on helppo tyttöjen lämmitellä, vaikka me ei mister A:n kanssa oltaisi vielä ruoka-aikaan kotona. Mini tekee niistä usein kasvisversion. Kolmetoistavee ei edelleenkään syö mitään kasviksia. Huoh! Nykyään korvaan aina puolet jauhelihasta mifulla. Siitä mini ei tykkää, mutta muille menee kyllä. Jonkin aikaa ostin hinnan takia broilerin jauhelihaa, mutta nyt myös sen hinta on noussut niin paljon, että täällä saa usein Prismasta naudan jauhelihaa melkein edullisemmin.
Pikkuhiljaa harvenee kerrat, kun ollaan kaikki yhtäaikaa ruokapöydän äärellä. Joko minä tai mister A ollaan töissä ja tytöilläkin on jo omia menoja. Harvemmin tulee katettua enää vähän paremmin. Ennen tehtiin sitä päivittäin. Nyt mennään useammin vähän lennosta. Niin kai ne kaikki jutut muuttuu, kun lapset kasvaa ja elämä menee eteenpäin.
Kirjoittajalle on tullut huono tapa syödä sohvalla iltapalaa jos tsiigataan samalla jotain ohjelmaa, vaikka syötäisiin kaikki yhtäaikaa. Meidän sohva on about kahden metrin päässä ruokapöydästä ja sillä muka oikeutan, että oonhan kuitenkin muiden seurassa. Se on meidän yhteinen juttu, että katsotaan Vain elämää tai Sohvaperunoita aina silloin tällöin, mutta ehkä voisin istua pöydässä muiden kanssa. Tämäkin liittyy siihen, että lapset kasvaa. Ei olisi tullut mieleenkään näyttää esimerkkiä sohvalla syömisestä vielä muutama vuosi sitten. Toisaalta.. ei varmaan haittaa kirjoittajankin vähän relata välillä :D
Tänään on luvassa tosi harvinainen arkidinneri, kun sovittiin kamujen kanssa treffit Subwayhin. Otin illaksi jumppatuurauksen, joten oon töissä dinneriä ennen ja sen jälkeen. Aivan kiva katkaista päivä noin mukavalla jutulla. Pitäisi useamminkin sovittaa arkeen näitä pieniä hetkiä, jotka tuntuu vähän juhlalta.
Mitkä on teidän vakkariarkiruokia?
Sannis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3