maanantai 14. marraskuuta 2022

Tavallista

Luonnosteksteistä löytyi kännykkäkuvakollaasi Tikkakosken reissulta. Nyt ei oo reissuilla oltu, mutta sää oli niin kiva viikonloppuna, että päästiin vähän ulkoilemaan mökillä ja lähimetsässä. Lauantaina ajelin vielä pyörällä töihin. Aurinko paistoi, mutta vastatuuli oli kyllä niin järkky, että jumppaa aloitellessa oli jo valmiiksi todellakin lämmin. Ite olin töissä vain pari tuntia, mister A vähän pidempään. Mister A:lla on aika paljon viikonlopputöitä nyt ennen joulua, joten me saadaan tyttöjen kanssa keksiä iteksemme hommaa. Ensi viikonloppu on vielä vapaa ja esitinkin vienon toiveen lauantain viettämisestä mökillä. Yöksi en halua jäädä, koska ulkovessa ja pilkkopimeät yöt, mutta jos menis aamulla ja lähtis auringon laskiessa, niin ehtishän siinä olla jonkun tunnin. 

Isänpäivää vietettiin eilen, sunnuntaina. Aamulla käytiin koko perhe kävelyllä metsässä Saimin kanssa ja tehtiin iskälle vähän parempi aamiainen. Iltapäiväkahville suunnattiin faijan eli Lasse-papan luokse. Sen kummempaa ohjelmaa ei meillä (onneksi) ollut. Illalla siivoiltiin vähän minin huonetta ja käytiin viemässä kirpparille tavaraa. Meillä on ollut pöytä jo kohta kolme viikkoa ja vielä ajattelin yhden pitää. Aina yhtä rasittavaa tuo kirpparitouhu, mutta aina yhtä ihanaa, kun tavaraa häviää nurkista. Aina kuitenkin on tytöiltä pieneksi jääneitä juttuja ja kyllä sitä jotain itseltäkin aina liikenee.

Tosi tavallista arkea täällä. Ei mitään ihmeellistä kerrottavaa, mutta koitan nyt jotain saada tänne muistiin kuitenkin. Kolmetoistavee odottaa joulua jo kovasti. Rakastaa joulun tunnelmaa, niinkuin kirjoittajakin jo lapsena. Nyt huomaan, että viime vuosina se ei oo tuntunut ihan enää itsellä luissa ja ytimissä saakka, mutta onhan se aina vähän erityistä aikaa kuitenkin. Mini laskee päiviä synttäreihinsä ja aikoo kuulemma pitää monen vuoden tauon jälkeen kaverisynttärit. Saa nähdä, pitääkö suunnitelma loppuun saakka. 


Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3