tiistai 19. huhtikuuta 2022

Pääsiäinen





Pääsiäinen sujui aivan mallikkaasti. Kolmetoistaveellä oli kivaa leirillä ja jaksoi vielä Duudson Parkiinkin. Mini pääsi, kuin pääsikin kavereiden kanssa trullittelemaan, kun törmättiin heti kierroksen alussa luokkakavereihin, joiden porukkaan pääsi mukaan. Eilen illalla kysyin miniltä, mikä oli kivointa pääsiäisessä, oli vastaus kuitenkin karkkien ja trullittelun sijaan: "Mökillä oli kivaa!"

Niinpä.. mini rakastaa olla mökillä. Yksi yö oli kuulemma aivan liian lyhyt visiitti, mutta riitti kirjoittajalle ihan hyvin sisävessan ja -suihkun puuttuessa. Serkkupojat ei tällä kertaa olleet mukana ja kolmetoistaveenkin ollessa leirillä, oli mini yksin aikuisten armoilla. Syötiin lammasta, pelailtiin, sytytettiin kokko ja saunottiin. Aika meni tosi nopsasti. 

Mökkeilyn lisäksi tämän vuoden pääsiäisenä kahviteltiin anopin kanssa ja käytiin faijan ja mun mummuni luona. Siivottiin pihaa, imuroin auton ja jatkoin vähän kevätsiivoja myös sisällä. Talvivaatteet on nyt suurimmaksi osaksi pesty pois ja jonkin verran pieniä vaatteita ja turhaa tavaraa on taas karsittu. Maalaushommatkin eteni eteisen verran.

Mikään superseesteinen ja rauhallinen fiilis ei tämän vuoden pääsiäisen jälkeen jäänyt, mutta aivan kivat oli pyhät kuitenkin. Eilen illalla mini ja laittoi kaverinsa kanssa trampoliiniin maton ja tuli ihan kesäfiilis, kun juoksivat ja pomppivat koko päivän ulkona. Tälle viikolle on luvattu lämmintä säätä, joten taitaa olla tramppa heti ekalla viikolla kovassa käytössä. Kaksi ekaa päivää menee mulla iltaan saakka töissä, mutta loppuviikosta pääsen minäkin nauttimaan vähän lämpimistä illoista.

Toivottavasti muillakin sujui pääsiäinen hyvin. Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3