tiistai 16. maaliskuuta 2021

Kevät


Naistenpäivän tulppaanit on vähän väsähtäneet :D Oudosti ovat muuten hyvässä kunnossa, mutta varret on nuupahtaneet. Vähän on jo kevätfiilistä ilmoilla. Lämpimämpi sää ja valoisammat päivät tuo selkeästi tunteen siitä, että talvi alkaa olla selätetty. Toki, eiköhän sitäkin laatua oo vielä luvassa jos vanhat merkit paikkansa pitää, mutta toivon että parinkymmenen asteen pakkaset on tältä erää taputeltu. Ulkoilu Saimin kanssa on vähän hankalaa niin kovilla pakkasilla.

Eilen mietittiin töissä sitä, kauanko tätä koronaelämää vielä kestää. Ite en osaa ajatella enää edes muuta. En enää edes uskalla toivoa, että saatais ohjata täysille saleille tai tehdä suunnitelmia, jotka oikeasti pitää. En enää ajattele, että tämä on väliaikaista, vaan näillä mennään mitä on annettu. Tähän asti ollaan säästytty karanteeneilta ja niin terveinäkin ollaan oltu, että ainoastaan mini meidän perheestä on käynyt koronatestissä. Eiköhän pian osu arpa meidänkin kohdalle. Toivon tietysti, että ei. Sairastelu ei kiinnosta vähääkään, saatika sitten koronatestaus. Eikä toki karanteenikaan ihan ihanteellinen olisi.

Oon edelleen venyttänyt töihin lähtöä aamuisin Saimin takia. Vieläkin välillä stressaan, että mitä jos jotain sattuu ja oon vähän levoton myös aikataulujen suhteen... että kuinka saan sovitettua töihin lähdön juuri siihen kohtaan, kun Saimi pötkähtää päikkäreille. Kaikki on Saimin kanssa sujunut superhyvin ja sen takia oonkin kuitenkin onneksi jo huomattavasti rennompi, kuin ihan aluksi. Kertaakaan en oo katunut koiran ottamista vielä, vaikka muutoksia se onkin tottakai elämään tuonut. On se niin ihana, että negatiiviset jutut jää pieneksi. Saimi tuntuu olevan aika kiva luonteeltaan ja toivon, että iloisuus ja avoimuus ei karise, vaikka ikää tulee lisää. 

Kivaa tiistaita!
Sannis

2 kommenttia:

  1. Sama täällä. Ei enää osaa ajatella, että "No, kai tää kolmen viikon sulku tästä äkkiä menee", kun tietää, että ei se tähän tule jäämään, vaan jatkuu ja jatkuu tavalla tai toisella.

    Mulla on täällä meneillään sellanen kokeilu jonkun somettamasta vinkistä, jossa laitetaan 5 centin raha maljakkoon. Veden pitäis pysyä sen avulla kirkkaampana ja bakteerittomampana (loogista, koska kuparissa on antimikrobisia ominaisuuksia). Muutaman päivän kokeen jälkeen tulppaanit on kukkaosistaan aika samanlaisia kuin sulla, mutta varret pönöttää ihan pystyssä. Ei se vesi ihan kirkasta ole, muttei niin sameaakaan kuin voisi olla, joten ehkä siinä joku taika on :). Yleensä vaihdan tulppaaneille vedet joka päivä, mutta nyt en.

    Tsemppiä meille ja kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Pitääpä kokeilla tota viiden sentin vinkkiä :) Kiitti!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3