sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Suklaaähky

Aika pitkään on tänä talvena näyttänyt kuvien mukaiselta. Minikin vaihtoi tossa aiemmin tällä viikolla jouluasetelmansa alle pumpulilumen tilalle vihreän kankaan. Kuvasti kuulemma enemmän meidän tämän vuoden joulua :D Nyt on kuitenkin vihdoin saatu valkoinen maa ja katsotaan, saisinko tänään jotain lumisempaa kuvaakin aikaiseksi. Mister A lähti kaveriansa auttamaan puunkaatohommiin ja me ollaan tyttöjen kanssa kolmisin. Ehkäpä lähdetään tekemään joku metsälenkki ja sulatellaan vähän suklaita.

Joulupäivän iltana katsottiin Yksin kotona ja mussutettiin herkkuja. Eilen, tapaninpäivänä katsottiin leffan kakkosversio ja mussutettiin herkkuja. Tokan leffan jälkeen pakkasin jäljellä olevat herkut kaappiin niin, että eivät oo ainakaan ihan käden ulottuvilla. Tuntuu, että alkaa riittää tälle joululle toi herkkuosasto. Toki, ihan varmasti tänään iltapäiväkahvin aikaan rapistelen jo kaapilla, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa taas vähän normaalimpaan.

Blogin kommentoinnissa on jotain vikaavikaa. En tiedä onko se vain mulla vai myös muilla. En meinaa saada vastattua kommentteihin. Kun ensin yritän neljänä päivänä ja tulee vain virheilmoitus, niin sitten ehkä viidentenä päivänä jo onnistuu. Nytkin aiemmassa postauksessa on kommentti, johon en oo saanut vastattua. Laitoin viestiä helppariin ja katsotaan, onko siitä apua. Toivottavasti. Kommentit on nykyään niin superharvinaista herkkua, että olis kiva pystyä vastaamaan.

Onko muilla jo suklaaähky?
Sannis

6 kommenttia:

  1. Mulle riittää joulu juhla-ajaksi, se on just sopivasti. Välipäivät on jo liikaa, pitää vähän niin kuin malttaa lopettaa just silloin kun on kivointa :) Uutena vuotena sitten pienen tauon jälkeen vähän suklaata taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, liika on liikaa eikä mikään maistu enää sitte hyvältäkään.

      Poista
  2. On ähky... Sit inhottava ku aina joku antaa vielä lisäksi lahjaksikin suklaata ja muuta, niin tuollahan se kaappi huutelee 😒

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep.. just eilen itekin vein kaverille suklaata ja mietin, että se varmaan nirhaa mut :D :D Mutta kävin toki itekin ostamassa -50% suklaata ettei vaan lopu kesken :D

      Poista
  3. Mä sain (itseltäni) joululahjaksi viimein urheilukellon. Siihen tutustuminen vähensi herkkujen syömistä aika hyvin :D Mäkin pakkasin herkut eli suklaat pois kaapista, mutta jätin lakupussin sinne huutelemaan. Mitä huijausta?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, mun pitäis kans kaivaa oma kello naftaliinista. Jätin sen keväällä pois, kun ajattelin, että kerää töissä kaikki bakteerit rannekkeen alle. Ehkä sitä vois nyt jo käyttää :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3