lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kroatia (part 1)

Tukholmasta kun päästiin Helsinkiin, jatkettiin iltalennolla Kroatiaan. Päätös reissuun lähdöstä oli pitkän sitkeän mietinnän takana. Pitkin kevättä mietin ja pähkäilin josko lähdettäis. Kroatia oli se kohde, joka kiinnosti koko ajan eniten. Splitiin olisin halunnut, mutta aikataulut määräsi Pulaan. Ei haluttu olla Helsingissä yötä, vaan haluttiin lähteä matkaan samantien. Ajateltiin, että olis helpompi, kun ei tarvitsisi availla laukkuja laivareissun ja Kroatian välissä vielä kolmannessakin paikassa. Oikeassa oltiin ja lähtö meni kätevästi.

Matka ei mennyt kovin kätevästi. Pulan rankkojen sateiden (Kyllä! Sateiden! Mitä hemmettiä?) takia jouduttiin kiertelemään ja kaartelemaan ja loppuviimein laskeutumaan johonkin ihan muualle. Onneksi odotus siellä muualla ei ollut kuitenkaan superpitkä ja päästiin uudelleen matkaan. Saavuttiin Pulaan keskellä yötä ja keskelle kaatosadetta. Päästiin hotelliin jäätävän kalliilla taksilla ja hotellissa selvisi, että mun jännitys majoituksen suhteen oli ollut aiheellista. Olin siis jostain syystä ollut vähän epäileväinen meidän hotlan suhteen, kuitenkin miettien, että ei se nyt oikein kauhea voi olla. Kyllä se kuulkaa voi olla just niin helevetin kauhea :D :D :D

Kirjoittelen hotlasta ja maahatulosta lisää myöhemmin. Tässä muutama kuva niistä matkan ihanista jutuista ->


Sannis

2 kommenttia:

  1. Toi vesi, ihanan kirkasta. Kyll teijän tytöt on jo niin isoja neitejä😊. Kivat kuvat reissusta. Näitä on kiva kattella noin puolen vuoden päästä talvella.
    Ny jään mielenkiinnolla odottelemaan jatkoa. Ihana ku laitat matkakertomuksia meille luettavaksi.
    Hyvää keskiviikkoa sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nää reissukuvat aina niin ihania!! Kiva, kun jaksat katsella ja lukea.
      Ihanaa viikkoa sulle kans <3

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3