tiistai 11. kesäkuuta 2019

Mallorca

Tasan 20 vuotta sitten heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen pakattiin Paulan kanssa laukut ja lähdettin Mallorcalle. Kymmenen päivää nautittiin auringosta, syötiin hyvin, tanssittiin aamuun asti ja nukuttiin melkein joka päivä aamupalan ohi. Viimeiset vuodet Paula on varoitellut mua, että vuonna 2019 mennään taas.

Ja niin me mentiin. Ei kymmeneksi päiväksi, mutta torstaista sunnuntaihin. Pakattiin käsimatkatavarat ja hypättiin Norwegianin siiville. Mua ressasi tottakai etukäteen. Ensin ajatuksena tommonen retki tuntuu hyvältä ja sitten kun se lähenee, toivon ettei tarvisi lähteä. En ressaa sitä etteikö mister A täällä pärjäisi tyttöjen kanssa enkä ressaa sitä etteikö kukaan muu osaisi hoitaa tyttöjä. Ressaan lentämistä ja ressaan sitä, että jotain sattuu ja me ollaan kaukana toisistamme. Ressaan myös sitä, että joudun olla jonkun muun, kuin oman perheen kanssa yötä päivää. Kaipaan kovasti omaa tilaa ja omia rutiineja ja siksi tämmöset setit on mulle aina vähän tiukkoja.

Kuinka sitten loppuviimein kävi?


Reissu meni ihan nappiin. Migreeni tottakai vaivaili vähän aluksi, mutta sekin hellitti kyllä. Kohde oli edelleen ihana, hotelli oli super ja seura oli tottakai mitä parasta. Vähän siinä jouduin kokea huonoa omatuntoa etten halunnut lähteä Mallorcan kuumimpaan yökerhoon (joka jo silloin 20 vuotta sitten oli sitä), mutta toki Paulakin oli sitä mieltä klubin FB-kuvien perusteella, että saatetaan olla paikkaan jo yli-ikäisiä :D

Ruoka oli kallista.. ihan Suomi-hintaista, mutta kertaakaan ei tarvinnut pettyä vaan kaikki oli hyvää. Hotellin aamiaisbuffa oli tosi kattava ja Cava edullista minimarketeissa. Rantsussa varjopaikka oli mun mielestä hintava, 19€ per päivä, mutta ranta oli tosi kiva ja sää täydellinen. Auringossa kuuma, varjossa just sopiva. Pieni tuulenvire kävi koko ajan ja teki säästä just mulle passelin.

Asuttiin Palman kaupungissa ja pyörähdettiin myös vähän tsiigailemassa paikallisia nähtävyyksiä. Ne jäikin silloin 20 vuotta sitten vähän vähemmälle :D Matkan varrella oli kiva kauneushoitola, jossa käytiin toisena päivänä jalkahoidossa ja toisena päivänä pikamanikyyrissä. Uikkareihin ahtautuessani tunsin itseni kunnon hylkeeksi, mutta pienellä shoppailukierroksella kiva yllätys oli, että koot oli reiluja ja löysin itselleni parikin juttua edulliseen hintaan.

Plussalle jäätiin kyllä tästä reissusta. Tuossa ajassa ehti tulla jo koti-ikävä enkä mä oikein nopsasti oo uudestaan ilman A-tiimiä lähdössä noin kauas, mutta oon kyllä tyytyväinen, että tehtiin tämä retki. Saatiin Paulan kanssa kunnolla höpistyä ja kyllähän se pieni irtiotto aina tekee hyvää. 

Nyt saadaankin kohta alkaa pakata koko perheen kesälomareissua varten. Tytöt on jo kesävapailla. Me mister A:n kanssa tehdään vielä vimpat duunit tällä viikolla ja sitten jäädään yhtä aikaa lomille. Kesäloman alkuun mahtuu kaikenlaista.. firman kesäjuhlat, Kanadan siskon vierailu, serkkutapaaminen ja yhdet rippijuhlat. Ennen juhannusta lähdetään pikapyrähdykselle Tukholmaan. Risteilylle siis. Huuuuuuuh! Jännittää jo valmiiksi, kuinka mun käy. Että pitääkö tulla lentäen takaisin vai kuinka :D Saattoi tässä nyt käydä niin, että kun risteilyltä palataan Helsinkiin, nousee Norwegianin nokka aika nopsasti kohti Kroatiaa A-tiimi kyydissä. Kroatia on ollut mun ajatuksissa koko kevään. Hylkäsin sen jo, koska raha, mutta kun mister A oli sitä mieltä, että kerrankos sitä nyt Kroatiassa käy, ei mua tarvinnut kahta kertaa käskeä varaamaan matkaa.

Sanoinko mä just sen Kanadan reissun jälkeen, että seuraava retki on joku superhelppo suoraan Vaasasta? No joo.. eikö samalla reissulla Tukholma ja Kroatia oo melkein yhtä helppo? Ainakin niinku siinä mielessä, että ollaanpahan ainakin Helsingissä valmiiksi. Oumai!!! No, reilu pari viikkoahan siinä on sitten vielä kesälomaa aikaa toipua :D

Sannis

4 kommenttia:

  1. Wau, ihanat kuvat. En muuta kommentoitavaa ku et Ihana kesäloma teille tulossa. Oottelen innolla kuvia Kroatiasta 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puhelimellakin saa kyllä joskus ihan kivoja kuvia.
      Kroatiakuvia tulossa loppukuusta :)
      Ihanaa kesää! Toivotaan, että säät täälläkin vähän lämpiää!

      Poista
  2. Oi, mitkä maisemat! Mulla on ihan samat ajatukset noissa reissuhommissa mutta lopulta kaikki menee kuitenkin hyvin ja jälkeenpäin on hyvä fiilis että tuli lähdettyä :) Kroatiaa meinattiin aikoinaan häämatkakohteeksi, se on vieläkin tekemättä että ehkä sit kans joskus sinne! On varmaan ihana paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina pitää vähän etukäteen ressata. Controlfreak! :D
      Ainaskin kuvat ja videot Kroatiasta on tosiaan saaneet kiinnostumaan. Toivottavasti on ihana!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3