Lumi

Tässä mä kuulkaa hörpystelen kahvia sohvan nurkassa eikä haittais yhtään, vaikka olis keksiäkin. Ei tosin oo. Kuvan välipalakeksit syötiin joskus helmikuulla :D Kello on 7.12 ja oon ollut hereillä jo pari tuntia. Eilen illalla oli niin järkyttävä väsy, että silmät painui kiinni jo puoli kymmenen aikaan. Tosi harvinaista mulle, mutta ihan ihanaa, kun tulee sitten herättyä superaikaisin ja ehtii fiilistellä hiljaista kotia ja aamun valkenemista.

Ulkona satoi lunta, kun heräsin. Mietin, että Facebook ja Insta on varmaan täynnä niitä ainaisia "For the love of god, stop snowing!!"  - juttuja. Mua ei niin lumisateet haittaa. Toki sitä on jotenkin niin tottunut vuodenaikoihin, ettei tässä vaiheessa enää ihan riemusta hihkuen odottele mitään isoja lumimyräköitä, mutta mitäpä tosta ärsyyntymään. Mielummin lunta, kuin loskapaskaa, on mun mielipide. Haaveilin tässä jo kaikenlaisista reissuistakin taas, mutta huomasin, että lämpö ei kiehdo nyt ollenkaan. Tai siis sopiva lämpö kyllä, mutta helle ei. Sillain semisti kauhunsekaisin tuntein odotan kesää.. että onko samaa settiä, kuin viime vuonna. Se oli mulle liikaa. Vähän välimallin muijia sitä tässä yleensäkin ollaan. Sais olla sopivasti pakkasta tai sopivasti lämpöä. Onko tua nyt liikaa vaadittu hei? :D 

Se mikä lumessa on ihanaa, on sen tuoma valo. Ennen olin kevätmasentuja. Valo ja kirkas aurinko ärsytti ja väsytti ihan yli paljon. Rasitti, kun kaikki muut liekitti kevättä ja hiihteli posket punaisina pitkin peltoja ja ite olis tehnyt mieli vetää kaihtimet kiinni ainakin kuukaudeksi. Edelleen kirkas aurinko on migreenimuijille vähän niin ja näin, mutta kyllä tässä plussan puolelle nykyään kirkkaasti jäädään. Jännä miten ihminen voi muuttua. Hormonitko sen tekee? Että enää valo ei masennakaan, vaan tuo hyvän fiiliksen.

Nyt alkaa kuulua kymppiveen huoneesta rapinaa. Siellä ne molemmat taas nukkuu. Mini yökyläilee nykyään melkein joka yö siskonsa luona. Vähän levotonta oli viime yönä ja mini heräsi kolme kertaa itkemään. Ei mitään hajuakaan miksi. En edes muista koska ja missä kuussa se olis viimeksi herännyt keskellä yötä. Hain jo ämpäriä valmiiksi jos vaikka... Aivan itekin jo naurattaa tämä mun yrjötautikammo. Oon ihan neuroottinen. Aina jos itekin herään yöllä enkä saa heti nukuttua, oon ihan varma että pian tulee huono olo. Kaiteisiin ja hissin nappuloihin en koske olleskaan ja muutenkin kulutan ehkä vähän liian suuren osan ajastani pelkäämällä oksennustautia. Mutta kun se on niin järkyttävää. Ja mulla on semmonen taipumus, että mä saan sen aina. Tai ainakin melkein aina. Ja se on aina niin raju. Mulla ei koskaan mene se ohi muutamassa tunnissa, vaan vähintään 12h kestää ja yleensä vielä pidempään. Koita siinä nyt sitten jumppailla, kun ainakin seuraava viikko on ihan pilalla.

No joo.. huomaatteko, että mulla ei oo nykyään mitään asiaa. Tämmöstä höpöttelyä vaan. Vaikka sitä se on kai aina ollut :D Kiva, kun ootte pysyneet matkassa. Vilkaisin tilastoja ja kyllä siellä vielä joku on, vaikka oonkin sulkenut FB-sivut ja poistanut blogimaininnat Instastakin. Blogin yksityiseksi muuttaminen jäi haaveeksi, koska pyyntöjä tuli enemmän kuin mitä suljetun blogin lukijoihin oli mahdollista ottaa mukaan. Tyttöjen takia downshiftasin kuitenkin vähän somehommia blogin osalta ja näin tuntuu olevan ihan hyvä nyt just. Muutenkin on aika hyvä nyt just. Ei vain blogin osalta, vaan ihan kaiken suhteen. Life is good.

Kuinka teillä sujuu? Kukas siellä on vielä linjoilla?

Sannis