maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ukkonen

Niin, että mitä hyvää siinä ukkosessa nyt olikaan? Aivan kauheeta kuraa! Vaasassa oli eilen semmonen räiske, että oksat pois. Uutisten mukaan pahin on ollut just tässä meidän hoodeilla. Ainakin yksi talo paloi, ihan lähellä meitä ja kaikenlaisia vahinkoja sattui. Tänään kuulemma jatkuu. Koko ajan jossain jyrisee ja fiilis on jotenkin tosi pahaenteinen. Oon ihan hajalla täällä. Aina oon pelännyt ukkosta tosi paljon, mutta nyt Tommin syntymäpäivän aikaan menettämisen pelko kasvaa vielä entisestään. Joudun lähteä töihin ja tuntuu kamalalta olla eri paikassa kuin tytöt, kun räiske alkaa taas. Prkl!

Istun tässä kesäpedillä, ilmassa leijuu palaneen haju ja ihmettelen samaa, kuin aina kesäisin. Jengi toivoo ukkosta. Why? Mun mielestä edes ilma ei raikastu, kun on vaan satamiljoonaa kertaa kosteampi ja sekös vasta ällöttävää onkin. Normisade on ihanaa, tunnelmallista ja hyvinkin tervetullut pitkän kuivan ja kuuman kauden jälkeen, mutta ukkossadehan on usein semmosta paskaa, joka piiskaa kaiken mennessään tai tulee rakeina tms.


Marjahommiin ei olla oikein paljoa päästy tänä kesänä vielä, koska nyt kuumuus tekee migreeniä liian helposti, kun lähden ulos. Pieni tippa vadelmia kuitenkin kerättiin ja tytöt kävi mumman kasvimaalla putsaamassa viinimarja- ja karviaispuskia. Raparperiakin saatiin kotiin mukaan. Siinä sitten eilen keiteltiin ekat hillot ja tytöt leipoi raparperipiirakkaa, kun pahin ukonilma alkoi. Vedin vain verhoja kiinni ja koitin selittää tytöille (ja itselleni), että ei tässä kuinkaan käy eikä tää nyt niin paha setti oo. Ilmeisesti oli kuitenkin pahin vuosiin. Huhhuh!

Nukkumaan tytöt meni samaan huoneeseen ja mietinkin, että on varmaan pakko tehdä siskonpetiä olkkariin koko porukalle. Kun räiske vähän laantui, sai ysivee kuitenkin unen päästä kiinni. Mini tuli loppuviimein äitin viereen pötköttelemään ja yö ollaan onneksi nukuttu aika hyvin. 

Mites teillä muilla? Kaikki ok?
Sannis

6 kommenttia:

  1. Mä tykkään ukkosesta, koska se on jotenkin niin mahtavan näköistä. Mutta eilen oli kyllä niin tässä meidän päällä, että alkas jo jännittää tuo räiske. Varsinkin kun oli näitä ikävyyksiä ihan lähellä.. käytiin jo läpi mistä mennään pihalle ja mitä tehdään jos salama iskee... toivottavasti tänään ei tuu niin kova ukkonen enää. Voimia näihin päiviin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyi..toivottavasti ei tosiaankaan tuu enää!!
      Ja kiitos <3

      Poista
  2. Eilinen oli hirveä, en meinannut saada nukutuksi, kun luin mitä lähellä tapahtuu.. Tänään odotettu koko päivä ukkosen alkamista.. joka ei onneksi tullutkaan. Ei oo mun juttu myöskään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kamalia juttuja! Aina pelkään, että koska osuu ja mitä sitten tehdään!
      Onneksi, onneksi, onneksi ei alkanut uudelleen!

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukkaaa!!! Poistin vahingossa sun kommentin. mutta siis joo.. samassa veneessä ja sitä rataa :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3