sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Maitovaahto


Erikoiskahvit ei oo ikinä olleet mun juttu. Kaikista parasta on ihan tavallinen maitokahvi, jossa maitoa on maltillisesti ettei kahvi kylmene yhtään. Nyt kuitenkin luin jostain, että maitovaahdon voi tehdä ilman mitään vispilöitä, ihan vain ravistamalla. Varmaan sen kaikki muut jo tiesikin, mutta minä en uskonut, että rasvaton maito vaahtoutuu kovin kestäväksi vaahdoksi. Väärässä olin.

Laitoin maidon puoleksi minuutiksi mikroon. Sen jälkeen kansi päälle ja tiukka ravistus. Kansi pois, uudelleen mikroon ja sen jälkeen kerran vielä kansi ja ravistus. Tadaa! Noin vain tuli kunnon vaahto rasvattomastakin maidosta ja hyväähän se oli. Kaneli taas oli jo ihan liikaa. Alkoi vaan tehdä mieli pullaa :D Tai tuntui, että olis pitänyt ripotella sokeria päälle, mitä en koskaan oo kuvitellutkaan kahvissa käyttäväni.

Kävin eilen illalla heittämässä mutsin miehensä kanssa himaan, kun tulivat parin viikon Aasian reissulta. Siinä juna-asemalle ajellessa mietin, että kukakohan niillä on käynyt kukkia kastelemassa matkan aikana. Kun multa sitten tiedusteltiin kotiavaimia, alkoi mieleen hiipiä pieni epäilys....Jep, avaimet löytyi nätisti meidän keittiön hyllyltä ja kyllä mä nyt jälkeenpäin hämärästi muistankin, että mister A on mulle ohimennen maininnu mutsin tuoneen avaimet. No, ei pysty ny vissiin kaikkia muistaa. Oi terve! Vähän noloa! En suosittele siis värväämään meitä kukkien kastelupuuhiin :D

Sannis

P.S. Ja kyllä. Olen ostanut kameran. Maksan sitä vielä ens vuonnakin, mutta I'm oh so happy!!!

10 kommenttia:

  1. Oletan että kukat ei olleet oikein khöm terhakkaina :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ilmeisesti :D Kaikki oli kuulemma kuitenkin hengissä.

      Poista
  2. Millaisessa rasiassa vaahdotit maidon? Me ollaan kokeiltu vaikka mitä ja eri maitoja, mutta ei oo onnistunut. So I'm dying to know!! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan jossain perus tupperikipossa. Vähän piti kikkailla ja päästää välillä ilmaa kannen alta pois, kun tuntui että paisuu koko purkki :D

      Poista
  3. Kiitti vaahtovinkistä, mä en ainakaan tiennyt. Yleensä kyllä kotioloissa kuumennan kahvimaidon mikrossa, ehkä mä joskus uskallan kokeilla myös ravistamista.

    VastaaPoista
  4. Täysin tietämätön myös tosta maitovaahdosta. Mut pitää kokeilla. Olisin varmaan kans et ei kannata mua pyytää kukkia kastelee...vailka tietäisin niin unohtaisin tai hukkuisivat sitten veden paljouteen.
    Oikein hyvää alkanutta viikkoa sinulle Sannis ja toivotaan et hys hys kaikki huonot asiat ja olotilat pysyisi poissa.
    Terkut täältä lämmöstä��
    -tanja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa!! Terkkuja sinne lämpöön! Nauttikaa <3

      Poista
  5. Jes tämä vinkki tuli tarpeen. Oon kauan miettiny miten toi vaahto tehdään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi.. mä ensin mietin, että laitanko ollenkaan tätä postausta, kun luulin että tää on kaikille muille ihan selkee homma. Olipa hyvä, että tuli kuiteskin laitettua!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3