keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kolme

Kolme hyvää asiaa päivässäni
Tämä päivä on ihan just vasta alkamassa, mutta ihanaa on se, että heräsin reilusti ennen kellon soittoa ja ehdin juoda ihan rauhassa aamukahvit ja samalla kirjoitella tätä postausta. Terassin lumiset kaiteet ja jouluvalot on jotenkin aivan yli kivan näköiset tuolla ikkunan takana. Pian tytöt kömpii unisena mun viereen sohvalle ja ihan satavarmasti ainakin toinen niistä tulee peittokummituksena :D Mulla on tänään tosi pitkä duunipäivä, joten epäilen, että loput hyvät jutut tulee tapahtumaan töissä.


Kolme hyvää asiaa minussa
Annukka, jolta tämän haasteen sain, vastasi tähän olevansa hyvä äiti ja hitto soikoon, niin vastaan minäkin. Yritän kuunnella, mitä tytöt milloinkin tarvii ja sen mukaan tarjota laiskottelua tai menoja. Halaan ja pussaan ja koitan olla läsnä. Huolehdin, että on ruokaa pöydässä ja vaatetta päällä, sukset hiihtämistä varten ja uikkarit, että pääsee uimaan. Koitan opettaa maalaisjärkeä ja kultaista keskitietä, toisten kunnioittamista ja sitä, kuinka itseään tulisi arvostaa. Rakastan. Rakastan myös niiden iskää, jonka kanssa näitä hommia hoidellaan ja laitetaan perhe aina etusijalle. Yhdessä ollaan rakennettu tytöille turvallinen koti.

Niin, pitikö tässä olla siis kolme kohtaa? Meni vähän paasausmoodiin, kun niin innostuin siitä, että ihan vilpittömästi osasin olla sitä mieltä, että oon niinku hyvä jossain :D Toinen hyvä asia mussa on vaikkapas se, että oon joustava. Mun kanssa on helppo sopia aikatauluja ja sen sellaista, koska aina onnistuu vähän munklata. Ja kolmas -> Oon hauska. Ja mulla on aika usein hauskaa. Rakastan tilannekomiikkaa ja hörsköttämistä. Nauran ja vitsailen paljon.

Kolme hyvää asiaa elämässäni
Perhe ja ystävät. Koti. Työ. Pyhä kolminaisuus. Parasta ikinä. Ei lisättävää.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna
Tätä vuotta ei ihan hirveästi oo vielä ehditty elää, mutta kyllä tästä kolme hyvää juttua irtoaa jo heittämällä. Upea, ihana talvi -> Joka päivä ihmettelen, miten luonto voi olla niin upea. Vaikuttaa yleiseen mielentilaan huomattavasti ja luo kiitollisuutta, kun ympärillä on kaunista. Rennot viikonloppuaamut A-tiimin kanssa -> Vuoden vaihteessa tuntui, että tarvii hengähtää. Sitä on koitettu nyt tehdä ja ottaa vähän iisimmin. Bossin palaaminen äitiyslomalta -> Toi taas vähän vaihtelua ja uutta boostia työmaalle. Meillä on huippu porukka ja bossin paluu lisäsi naurua ja iloa yhden muikkelin verran. 


Kolme hyvää asiaa blogissani
1. No se, että monet pienet ja suuret jutut jää tänne muistiin, jotka ehkä muuten unohtuisi.
2. Se, että mulla on paikka, jossa toteuttaa tarvettani kirjoittaa ja tuoda ajatuksiani esille. Paikka, jossa voin jakaa ne teidän kanssa.
3. Kaikki kanssakäyminen ja hyvät tyypit, joihin oon saanut blogin myötä tutustua. Kotonasi. -blogista löytyy yksi sellainen tyyppi. Käykäähän lukemassa kolmoset sieltäkin.

Mukavaa päivää!
Sannis

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämä oli kiva tehdä. Tuli hyvälle tuulelle :) Kivaa päivää ja viikonloppua sinne kans!

      Poista
  2. Ihana postaus <3 Olet vaan niin huipputyyppi Sannis <3

    VastaaPoista
  3. No olitpas nopia :). Ja ihan on Sannismaisen superin vastaukset ja kaikki niin totta!
    Mietin muuten justiin sen sun Ikea-postauksen jälkeen, että teidän tytöt on niin ihania, kun ovat kaikesta pienestäkin niin kiitollisia. Tulee taas niin omat samat ajat poikien kanssa mieleen. Kun sitä uutta tavaraa ei koko ajan kanneta kotiin, eikä lahjota muutenkaan, niin ne pikkujutut on sitten sitäkin arvokkaampia.

    Kiva kun vastailit ja peittokummitus oli ihana :D. Oot universumin aidoin Sannis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tytöt on kyllä ihanan tyytyväisiä pieniinkin juttuihin ja innostuu vähän vähemmälläkin. Katotaan, kuinka käy, kun alkaa teini-ikä kolkutella ovella. Voi olla, että karisee kiitollisuus kaikilla :D :D :D

      Aamu tapas ennen olla aina peittokummitus, mutta nyt Annukka on vähän huomionkipeenä alkanut tehdä samaa ja jotenkin se on niin tosi hellyttävää, kun jo aika pitkä kasivee tulee peiton alla omasta huoneesta haahuillen. Siinä sitte ollaan aivan äimän käkenä, että mikäs kummitus se sieltä tulee :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tänkjuu! Nää on aina mun mielestä kivoja tehdä nmä haastehmmelit.

      Poista
  5. Olipa hauska, hyväntuulinen postaus! Taidan röyhkeästi kopsata postausidean itelleni. :)

    VastaaPoista
  6. Tää oli tosi kiva. Tuli itellekin hyvä fiilis! Tee ihmeessä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3