torstai 15. syyskuuta 2016

Aamu


Muutama viikko sitten kolmevee sai oman matkalaukun. Ostin sen FB-kirpparilta kympillä ja vaikka ulkopuoli on jo vähän naarmuilla, on se sisältä hyvinkin siisti. Naapurin Timi oli leikkimässä ja havahduin kolmanteen "Aaaamuuuu" - huhuiluun. Hädissäni siinä sitten kyselin, ettei Timi vain oo matkalaukussa. No, siellähän se aivan tyytyväisenä. Ne kuulemma meni sinne vuorotellen ja vetskarit kiinni. No jep. Katsoin parhaaksi laittaa matkalaukun säilöön seuraavaan reissuun asti.

Viikonloppuna mini oppi ajamaan fillarilla ilman apupyöriä. Kolmevee. Huhhuh! Tempas siinä sitten iskän ja naapurin Juhan kanssa tunnin lenkin heti kättelyssä. Kolme kertaa oli kuulemma menny vähän ojaan, mutta ei haitannu. Harjoitukset jatkui seuraavana päivänä ja nyt on apupyörät jo heivattu kokonaan menemään. Ihme tenava!


Viikonloppuna alkoi voikka. Oon sitä mieltä, että päivähoidossa olevan kolmevuotiaan ei tosiaankaan tarvi harrastaa yhtään mitään, mutta sattui nyt niin, että 3-4-vuotiaiden voikkaryhmä harjoittelee tasan samaan aikaa samassa paikassa, kuin ekaluokkalaisen ryhmä. Päätettiin siis kokeilla josko se olis kiva juttu. Eka puolisko tunnista meni hyvin. Kysyttiin nimeä, hypittiin, vieritettiin palloa ja oltiin konttaushippaa. Seitsemännen "Äiti, älä kato!" - pyynnön jälkeen astuin takavasemmalla pukkariin. Väärä veto. Hetken päästä typy tuli perässä. Pelotti kuulemma. Sen jälkeen tsiigailtiin yhdessä muiden juttuja. Jumppapassi oli yli kiva saada, mutta ei oo kuulemma menossa ensi kerralla. Silloinkin kuulemma pelottaa. Typy on hyvinkin reipas, mutta vieraat ihmiset ei oo sen juttu. Ajattelin tiedustella vielä kuitenkin uudelleen lähempänä ajankohtaa :D


Äiti: "Onko Aamu väsyny? Pitäiskö päästä tirsoille?"
Kolmevee: "Ei, ku mä vaan yritän itkeä pois sitä nestettä mikä tulee silmistä!"


Kolmevee: "Uu, nää meidän uudet käsipyyhkeet on ihan sairaan pehmeet!"


Kolmevee: "Mä paan nyt tän ohjelman paussille, ku mä teen yhden jumppaliikkeen. Sit sä opit sen töissä. Kato ny, koska sun pitää uusiakin jumppaliikkeitä osata!"


Äiti: "Ketäs teillä nyt onkaan siellä päiväkodissa?"

Kolmevee: "No ainakaan ei oo enää Kinnarin Kaapoa. Se on muuttanu Jurvaan, koska se on venkoillu ruokapöydässä.


: D
Sannis

4 kommenttia:

  1. Voi eikä, täytyhän sitä koetestata ett kamu mahtuu mukaan Floridaan ����. ...siis niin kippurassa nauroin ku luin tuon viimeisen lauseen ☺☺
    -tanja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mieti! Jos venkoilee, joutuu muuttaa Jurvaan :D :D

      Poista
  2. Niin ihana Aamu! Piristäviä juttuja typyllä!Onneksi tulinkin lukemaan tätä blogia siivoamisen sijasta!:) K

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit <3