keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Pienet jutut


Kesäloma paketoitiin Uumajan reissuun ja nyt on arki alkanut rytinällä. Mainitsinkin jossain aiemmassa postauksessa, että avataan LYKKEn porukalla uusi keskus Vaasaan syyskuussa ja hommaa on ihan hullu määrä ennen avausta. Täysin en työasioista tämän vuoden kesälomalla päässyt irti, koska halusin pysyä vähän kartalla, missä vaiheessa uuden suhteen mennään ja toki tulevat muutokset omassa duunissa mietitytti välillä paljonkin. Nyt, arjen alettua tuntuu kuitenkin siltä, että loma oli ihan soppeli ja teki tehtävänsä.

Oltiin sen verran fiksuja, että mitään remonttihommaa ei tälle kesälle aikataulutettu ja se oli kyllä hyvä. Urakoitiin terassin laajennus ja maalaukset sisällä ennen lomaa valmiiksi ja kyllä tässä on nurmikon leikkausta ja siivousta riittänyt taas vaikka millä mitalla...ne on kyllä aivan riittäneet kesäprojekteiksi.  Mitään tavoitteita ei siis lomalle asetettu, mutta muutamia juttuja, jotka on roikkuneet jo pidemmän aikaa, tuli tehtyä vähän kuin vahingossa ja voi että mulla on nyt niistä hyvä fiilis.

Kuvissa on tanskalaisen Aya&Ida - merkin juomapullo ja ruokatermari. Oon päivitellyt koko perheen juomapullo- ja termarivalikoimaa nyt näillä ja voi että on kyllä superhyviä tuotteita. Juomapullot on päivittäisessä käytössä, samoin termosmukit, jotka ostin kahvia varten itselleni ja mister A:lle. Ruokatermareita on tullut vielä käytettyä vähemmän, mutta eiköhän nekin pääse taas syksymmällä tositoimiin. Tuotteet on aika hintavia ja päivittelyä oonkin tehnyt joulusta saakka pikkuhiljaa.

Juomapullopäivittelyn lisäksi kesäloman aikana tuli tehtyä esim. nämä jutut ->

- Pesin kaikki talon petivaatteet ja peitot. Kalajoelle otettiin mukaan liinavaatteet koko porukalle, ja siinä pääsi samalla pesuun sellaisetkin pussilakanat, jotka on olleet pitkään käyttämättä pinon alimmaisena.

- Parsin rikkinäiset vaatteet. Kerään näitä kodinhoitohuoneessa aina tiettyyn paikkaan enkä meinaa saada aikaiseksi tartuttua neulaan ja lankaan. Nyt tein sen kuitenkin heti kesäloman alussa ja johan on rintsikoiden irronneet kaarituet paikoillaan ja minin rikkinäiset housun polvet paikattuina.

- Ostettiin ja kiinnitettiin kylppärin naulakko. Viime kesän remontin jäljiltä on kylppäristä puuttunut pyyhenaulakko. Tosi ärsyttävää. Nyt se on ostettu ja paikoillaan.

- Ostettiin ja kiinnitettiin kirjoittajan pyörään kori. Vanha kori hajosi viime kesänä ja voi että on ollut rasittavaa hiki valuen köyttää ja irrottaa laukkua mustekaloilla. Uusi kori, check!

- Hommattiin uudet lukot kaikkien pyöriin. Vaijerilukkoja on ollut liian vähän pyörien määrään nähden ja välillä on useampi perheen pyöristä ollut samassa lukossa kiinni. Vähän sanomistakin on sitten tullut, kun ei kukaan tiedä, mikä avain käy mihinkin lukkoon. Nyt on kaikilla omat lukot ja avaimet omassa tallessa.

- Siivottiin vaatekaapit. Jopa mister A kävi kaappinsa läpi. Tulihan niistä taas muutama pussillinen kierrätykseen ja jotain myös autotalliin räteiksi. Varsinkin kolmetoistaveen kaappi selkeni huomattavasti, kun pienet ja käyttämättömät saatiin pois. Tytöt listasi jo valmiiksi paperille, mitä tarvivat ennen koulun alkua. Nyt on sitten listan kanssa helppo lähteä kaupungille.

- Ostettiin uusi paahdin ja vedenkeitin. Leivänpaahdin on jo pitkään ollut aika jäätävässä kunnossa, mutta ei oo vaan tullut hetkeä, kun olisi hutsittanut tuhlata rahaa uuteen. Vedenkeitintä meillä ei ole ollut moneen vuoteen. Sitä tarvitaan meillä harvoin, mutta välillä kuitenkin. Kanadan siskon visiitti toi vauhtia näihin hommiin, kun tiesin, että siskonen tahtoo juoda teetä. Mister A lähti varta vasten Prismaan tätä hommaa hoitamaan ja nyt on uudet koneet hommattuna.

- Vaihdettiin astianpesukoneen valuma-allas. Vanha valuma-allas oli ihan törkeä. Yäk! Useamman kuukauden olin sitä jo tsiigaillut sillä silmällä, mutta vasta nyt yhtenä iltana tuli mieleen, että mitäs jos sen vaihtaisi. Vaihdettiin.

- Ostettiin mattopiiska. Ihan älyttömän usein ei tule mattoja tampattua, mutta kun sen aika olisi, ei meillä oo ollut millä tampata. Edellinen piiska hajosi jo varmaan muutama vuosi sitten ja sen jälkeen oon paukutellut mattoja ties millä. Nyt on kuulkaa millä tampata.

Semmosia hommia. Pikkujuttuja, mutta silti niin isoja. Oon niin taputellut itseäni tässä olalle.
Onko teillä pieniä tai isoja asioita, joihin ei vain meinaa saada tartuttua?
Sannis 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3