torstai 24. kesäkuuta 2021

Sillisalaatti



Hellurei! Kello on 8.19 torstaiaamuna ja Vaasassa paistaa aurinko. Viime päivinä on ollut pilvistä ja vuorotellen viileää ja tunkkaisen kuumaa. Muu Suomi on ilmeisesti paistatellut helteissä, mutta Vaasassa on noudatettu ihan omia sääkarttoja. Somessa on ollut havaittavissa aikamoista tyytymättömyyttä viileisiin säihin, mutta mua ei taaskaan viileys haittaa. Pääseepähän koiran kanssa kävelylle ja saapahan nukuttua öisin. Toiset on virkeitä ja virtaa täynnää helteellä, mutta musta se tekee ärsyttävän vetelän.

Kylppäriremppa alkoi extempore. Niinkin extempore, että kohta kymmenen vuotta on mietitty, että ihan kohta. Mutta siis.. jotenkin vähän vaivihkaa mister A ja faija päätti, että nyt aloitetaan. Superiloinen yllätys oli se, että mitään kosteuksia ei kylppäristä löytynyt ja sehän sitten helpottaa hommaa huomattavasti. Ja aika iloinen yllätys oli myös se, että faijalta löytyi mittarit ja systeemit. Romuroopet on keränneet pikkuhiljaa ajan mittaan kasaan kaikenlaista tarvittavaa ja lähipiiristä löytyy putkari sekä sähkäri. Saatetaan siis saada homma maaliin ilman, että loppuu rahat kesken :D

Kirjoittaja tässä koittaa päästä stressivapaaseen tilaan. Vähän tuntuu, että loppuuko tässä nyt lomasta aika kesken. Olis remppahommia, mökkeilyä, PowerParkia, leipomista, mister A:n autokoulua (aikoo kuulemma korottaa ajokorttiluokkaa), siskonpoikien synttärihommia, salitreenejä ja mitälie. Ennen loman alkua vähän pelkäsin, että tuleeko hitsin tylsää jos ei oo oikein mitään hommaa. Huuuuuh, pikkusen on toi tasapaino nyt vaikeaa löytää. Toisaalta, aika hyvin osaan nyt kuitenkin ymmärtää, että tää on nyt tämmönen vaihe elämässä. Aina ei oo kaikki ruusuista ja tässä nyt pitää koittaa jotenkin löytää se oma balanssi. 

Selkävaiva on mulla onneksi parantunut, mutta samantien kun kivut loppui, alkoi jo keväällä tulehtunut käsi kipuilla. Enkä edes jaksa enää ihmetellä. Tiesin, että selkäkivun jälkeen tulee jotain muuta. Ja tiedän, että käsikivun jälkeen tulee jotain muuta. Koitan vaan olla miettimättä asiaa liikaa (koska muuten romahdan), syön lääkekuurin milloin mihinkin ja yritän olla rasittamatta kipeää kohtaa. Pidin melkein kahden viikon tauon treeneistä selän takia, mutta tällä viikolla kun pääsin salille, oli olotila ihan super. Aivan nauratti se muutos, kun vertasi fiilistä ennen ja jälkeen treenin. Miten turhautunut ja hermo kireänä olin ennen sitä ja kuinka paljon virtaa olikaan sen jälkeen. Kyllä ihmisen on liikuttava. Elämäntilanteeseen ja vointiin sopivalla tasolla tietenkin. Tänään lähdetään aamusta jumpalle. Tehdään sitten jalkatreeni, koska käsi on paskana.

Nyt oon askarrellut tätä postausta niin kauan, etten enää tiedä mitä sillisalaattia oon kirjoittanut. Mutta siis joo.. kaikenlaista hommaa on ja yritän parhaani mukaan päästä siihen tilaan, että osaisin taas nauttia matkasta, vaikka kotona ympärillä on kaaos. Heleppoa heleppoa :D Tänään luvattiin täyttää tytöille uima-allas. Ensin siis treenille ja sitten uima-allashommiin. Eilen tehtiin yhdessä koko porukalla altaalle paikka valmiiksi, joten tänään tarvii vain kasata ja täyttää.

Kivaa torstaita kaikille!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3