keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Kangasalla

Kesäloman ensimmäisenä lauantaina ajeltiin Kangasalle kahdella autolla peräkkäin. Koko meidän perhe,  serkkupojat ja mutsi eli mummu. Oltiin varattu kaksi perhehuonetta Hotelli Kuohusta Kangasalan keskustasta (tai ainakin oletan, että se oli aika keskustaa :D), uimahallin vierestä. Aurinko oli paistanut koko viikon, mutta juuri meidän reissupäiville luvattiin sadetta ja kirjoittajaa vähän jännitti, minkälaista puuhaa keksitään jos sataa koko ajan. Saimi oli nimittäin mukana ja koiraa ei tietenkään voi viedä mihinkään yleisiin sisätiloihin. Ohjeistin tyttöjä pakkaamaan useampia vaatekertoja, koska olin varma että kastutaan.

Loppuviimein kävi niin, ettei kastuttu juuri ollenkaan. Sää oli odotettua parempi  ja kaikki meni muutenkin nappiin. Ite olin tyytyväinen, että ei ollut liian kuuma. Oon tottunut nukkumaan ilmalämpöpumpun alla ja kesällä ilman sitä meinaan yöllä läkähtyä. Hotellihuone oli kiva; tilava ja siisti. Pieni miinus tulee maksullisesta parkista. Tällä kertaa ei ehditty kävellä luontopolkua, joka lähti heti hotellin nurkalta, mutta onpahan tekemistä seuraavallekin visiitille. 


Ensimmäisenä, kun päästiin perille, ajeltiin Mobiliaan tapaamaan tyttöjen kummitätiä ja -setää eli mun vanhinta siskoa ja hänen miestään. Iloinen yllätys oli, että alueelle sai ottaa koiran. Uimarannalle ja leikkialueelle ei tietenkään, mutta päästiin kyllä katsomaan, kun serkukset ajeli polkuautoilla, käveltiin rannassa, ja kahvilan terassillekin sai Saimi tulla pötköttelemään, kun alkoi ripsiä vettä. Mummu kävi lasten kanssa Mobilian automuseossa ja kuskasi serkukset vielä uimahalliinkin sillä välin, kun me jäätiin vielä kaffittelemaan.

Seuraavana aamuna sää oli vielä harmaa, mutta serkkupojat tahtoi uimaan. Minikin rohkaistui viileästä kelistä huolimatta ja Vesaniemen uimarannalta löytyi just passelit hyppytornit. Hyvän tovin kolmikko jaksoi uida ja hyppiä kaksitoistaveen kannustaessa vieressä. Kohta sää alkoi kirkastua ja aurinko paistoi jo täydeltä laidalta, kun päästiin Vehoniemen näkötornille. Siskon porukka tuli taas meitä tapaamaan ja kun Vehoniemestä jatkettiin vielä uudelleen Mobiliaan, saatiin mukaan vielä kummityttö ja mister A:n kummisedän jengi.


Mobiliasta otettiin nokka kohti Koiramäen eläinpuistoa. Meillä oli maksetut liput taskussa, koska Koiramäen joulu peruuntui ja reissu jäi silloin tekemättä. Mister A jäi Saimin kanssa odottelemaan, kun mutsi ja minä juoksutettiin serkukset Koiramäelle. Oltiin pelipaikalla vasta tunti ennen sulkemisaikaa, mutta se riitti ihan hyvin meille.

Koiramäeltä ajeltiin syömään hotellille ja vielä löytyi serkuksilta virtaa niin, että piti lähteä kokeilemaan läheistä skeittiparkkia. Olin kotona jo netistä sen tsekannut, joten mukana oli skeitit ja skootit. Nuoremmat serkukset olis jaksaneet skoottailla varmaan yöhön saakka, mutta teinit alkoi jo hinkua takaisin hotellille jonkin ajan päästä. Lupasin, että voidaan seuraavana aamuna vielä ennen kotiin lähtöä poiketa puistossa uudelleen ja saatiin kompromissi tehtyä.

Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi kiva reissu. Ehdittiin vaikka mitä ja koko homma sujui leppoisasti. Olin tosi yllättynyt kuinka paljon tekemistä Kangasalta löytyy. Vielä jäi tosiaan ensi kerraksi ainakin luontopolku ja sen varrella olevat luolat. 

Käykäähän Kangasalla :)
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3