maanantai 3. toukokuuta 2021

Vappu


Vappuna kamera lepäsi kotona pöydällä, mutta puhelimen muistista löytyy muutama kuva. Meillä oli tosi onnistunut vappu. Toivottavasti kaikilla muillakin. Ei leivottu munkkeja eikä ostettu ilmapalloja vaan reissattiin Espooseen. Mietin kauan ja hartaasti mitä ihmiset sanoo jos lähdetään, mutta lähdettiin kuitenkin ja oli ihanaa vähän vaihtaa maisemaa niin pitkästä aikaa.

Vähän mua jännitti ensimmäinen reissu Saimin kanssa, mutta kaikki meni paremmin, kuin hyvin. Automatkat sujui rauhallisesti. Saimi pötkötteli ihan tyytyväisen oloisena eikä tullut huonovointiseksi tms. Yksi luu annettiin järsittäväksi molemmilla matkoilla ja taidettiin pysähtyä kolme kertaa mennen tullen, jolloin syötiin eväitä ja ulkoilutettiin Saimia. Teki oikein hyvää omillekin koiville ottaa vähän ylimääräisiä askelia kaiken istumisen lomassa.

Hotelli Korpilampi oli täydellinen. Ollaan oltu tuolla yötä aiemminkin ja arvailin, että vois olla passeli koirahotelli. Olin oikeassa. Huoneet oli katutasossa ja ulos pääsi sivuovesta ilman, että tarvi kulkea respan kautta. Ympärillä oli metsää, jossa oli kiva ulkoiluttaa Saimia. Huoneessa oli jopa vesi- ja ruokakupit koiralle valmiina. Suosittelen ehdottomasti. 

Vappuaattona ulkoiltiin, kun päästiin perille. Hotellin lähellä oli kiva leikki/urheilupuisto, jossa tytöt viihtyi hyvän tovin. Sen jälkeen haettiin pitsat ja uni tuli nopsasti. Vappupäiväksi ajettiin ystävien luo. Tällä kertaa ulkoiltiin Haukilahden rannassa. Käveltiin kallioilla, lapset leikki ja mutsit sai jopa kilistellä vappukuohuvat. Haavereiltakaan ei ihan vältytty, kun mini juoksi leikkiessään tolppaa päin. Mister A kertoi, että kunnon kumahdus oli vain kuulunut ja poskeen nousikin kunnon jälki. Onneksi kipu meni nopsasti ohi.

Ulkoilujen jälkeen grillattiin, syötiin vappuherkkuja ja seurailtiin Saimin ja pienen Helmi-kissan tutustumista. Vähän siinä kaikkia jännitti tuleeko takaa-ajo tai saako Saimi kynsistä, mutta selvittiin ilman naarmuja, kun vähän varovasti annettiin tyyppien tsiigailla toisiaan. Päivä meni supernopsasti ja illaksi kurvattiin vielä Korpilammelle.

Sunnuntaiaamuna nukuttiin yllättävän pitkään, jopa minä puoli ysiin. Aamiaisen ja pienen ulkoilun jälkeen lähdettiin ajelemaan kotiin päin. Pysähdyttiin pikana Lempäälässä, koska tarvittiin Ikeasta kenkälusikoita :) Kakstoistavee ja mister A jäi Saimin kanssa ja me minin kanssa pinkaistiin kenkälusikkaostoksille. Napattiin mukaan hodarit ja lihapullat ja pidettiin evästauko Ikean parkkipaikalla. Kotimatkalla spottailtiin seuraavaa reissua varten uusia hyviä pysähdyspaikkoja ja vahingossa löydettiin tosi kiva pieni koskipaikka Laihianjoen varrelta.

Semmonen vappu meillä tänä vuonna. Tosi kiva, että onnistui. Toivottavasti muillakin oli rentoa.

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

2 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa ja kivaa oli meilläkin. Oli niin luksusta, kun miehellekin oli lauantai vapaa, kun yleensä on aina lauantaitkin töissä.
    Otettiin kiva minisviitti Kultarannasta, käytiin pelaamassa, saunottiin, istuttiin iltaa kaveripariskunnan kans ja minä hiippailin auringonlaskussa heti hotellin takapihalta alkaneessa ihanassa kallioisessa ja jäkäläisessä mäntymetsikössä. Niin rakastan noita merenrantojen muita maisemia, vaikka merta vähän pelkäänkin. Oli niin tervetullut ja piristävä maisemanvaihdos, ettei oo tosikaan kuinka iloiseksi siitä tuli. Etenkin kun vielä paistoi aurinko, vaikka kylmää muuten olikin.
    Enkä edelleenkään aio puolustella tai selitellä lähtemistä, koska sille ei ole niin minkäänlaista syytä. Pidän ruokakauppoja paljon riskialttiimpina paikkoina kuin tyhjää hotellia tai golfkenttää, jossa on pakko pitää takana- ja edessätulijat lyöntietäisyyden päässä eli semmoset pari-kolmesataa metriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalta teidänkin reissu!! Ihanaa, että mieskin sai harvinaisen vapaan. Tuli ihan varmaan tarpeeseen.
      Jep, samaan tulokseen tulin, että ei tässä tarvi paljoa selitellä. Niin ne on muutkin reissanneet sillä välin, kun ite ollaan istuttu monta kuukautta kotona ja tilattu suurin osa ruuistakin Foodiesta. Ja mun mielestä jos jokainen karsii enimmät menot, niin jotain saa kyllä pitää. Eihän tästä muuten seleviä.

      P.S. Taisin unohtaa mainita, että pidettiin kyllä turvavälit ja pestiin käsiä ja kaikki muut jutut, mitä pitää aina mainita :D :D :D (Vieläkin rasittaa vähän noi maininnat).

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3