keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Mielipiteet

Keskiviikko. Lomautuspäivä. Tilinauha tuli eilen ja se ei paljoa lämmittänyt, mutta kyllä tämä vapaapäivä keskellä viikkoa on kaikella muulla tavalla tullut täysin tarpeeseen. Tosin mietin, että kuinka enää koskaan selviän ilman tätä. Ja taas toisaalta mietin, laiskistuuko sitä liikaa, kun tottuu lyhyempään viikkoon. Jaaaaaa sitten taas mietin, että oliskohan mulla mahdollisuus jatkaa tätä vakituisesti. Rahan puolesta toki ei, muttamutta.. Oon varautunut, että kesälomaan asti mennään näillä spekseillä, mutta saapa nyt nähdä kuinka tilanteet muuttuu. Kokoontumisrajoitukset höllentyy edes vähän ensi viikolle, mutta en tiedä kuinka paljon pieni muutos vielä vaikuttaa ihmisten liikkumiseen.

Rokotuksia on kai aika paljon jo jaettu. Ite en sitä haluaisi. Otan kun on pakko, mutta en aiemmin. En toki halua itse tautiakaan tietenkään. Taitaa se rokotus olla ainut konsti, millä tässä hommassa päästään eteenpäin, mutta yhtään en oo innokas tööttäämään itseeni jotain, minkä sisällöstä ei ole mitään tietoa. Sikainfluenssapiikki annettiin aikanaan riskiryhmään kuuluvalle mister A:lle ja kakstoistaveelle automaattisesti, koska isällekin ja jotenkin siitä on jäänyt ihan tosi inhottava fiilis. Meidän perheessä ei onneksi mitään oireita ilmaantunut, mutta aika paljonhan siitä on ollut seuraamuksia ihan yleisessä mittakaavassa.

Yleensä en juurikaan tuo mielipiteitäni julki tämänkaltaisissa asioissa, jotka jakaa niin jyrkästi ihmisiä ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. En pidä siitä, että mun täytyy puolustaa ja perustella omaa kantaani enkä erityisestikään siitä, että mun mielipidettäni kyseenalaistetaan. Itse en vaadi perusteluja niiltä, jotka rokotteen haluaa ottaa ja mun mielestäni tässä tilanteessa ihmisillä voi ja saa olla erilaisia toimintatapoja. Ei kukaan voi tietää, mikä on absoluuttisen oikea ratkaisu. Toisaalta, miksiköhän on niin vaikea tuoda oma mielipide julki? Luulis, että nelikymppisenä vois jo seistä pää pystyssä omien juttujensa takana. Luulis :D Mutta toisaalta, tarviiko sitä toitottaa niin hitsisti? Onhan niitä ihmisten mielipiteitä julki jo aikamoisesti somessa ja muualla. Ehkä onkin parempi tai ainakin helpompaa, että kirjoittajan lusikka pysyy vain omalla soppalautasella. Joidenkin kohdalla semmonen agree to desagree-keskustelu on toki helpompaa ja joidenkin kohdalla välttelen siihen tilanteeseen joutumista loppuun saakka.

No mutta... ei todellakaan ollut tarkoitus kirjoittaa koronarokotuksista, mutta sinne nyt lähdettiin rönsyilemään. Eipä sillä, en tiedä olisko tässä muutakaan asiaa ollut. Ostin orvokkeja, kun oli Rustassa halvalla ja pihahommat on kesken. Siinäpä se :D

Kivaa tätä viikkoa! 

Sannis

8 kommenttia:

  1. Itse olin aluksi sitä mieltä, että en missään nimessä aio ottaa rokotetta, mutta kyllä tässä nyt on alkanut tulla niin väsy tähän hommaan, että jotenkin on nyt tullut jo sellainen "ihan sama"-fiilis ja että jos sillä nyt päästäisiin tästä kirouksesta pikkuhiljaa eroon, että kaikki kynnelle kykenevät sen rokotteen ottaa, niin kai se on sitten yhteiseksi hyväksi tehtävä. MUTTA: mun kanssa samanikäisiä tuttuja muutama on tässä viimeisen kuukauden aikana sairastanut koronan (padel-halleilta liikkelle lähtenyt tartunta) ja jokainen on selvinnyt pienellä nuhalla ja kuumeella. Ja se pistää ajattelemaan, että enköhän minäkin selviäisi, mutta sitten taas toisaalta voi sattua itselle se huonompi arpa käteen. Eli kinkkinen juttu kaikenkaikkiaan. Ja onneksi on ympärillä paljon myös rokotteen saaneita, joille ei ole tullut yhtikäs mitään oireita siitä ja se taas helpottaa mua. (Joku voi tähän sanoa, että jos ei tule oireita, ei rokotteella ole tehoakaan, mutta mulla ei ole sen sortin asiantuntemusta).
    Vaikia asia siis.

    Ja joo. Olin kanssa joskus lomautettuna justiin noin, että tein 4-päiväistä viikkoa ja ai että se oli mukavaa, kun oli nimenomaan arkivapaa. on jotenkin ihan eri asia kuin viikonloppuvapaa, joka on tavallaan itsestäänselvä (siis jos tekee säännöllistä arkityötä muuten).
    Nyt olisin ihan valmis jollekin osa-aikaeläkkeelle :D, että saisin tehdä vähän höllennetysti töitä, joita on vielä 10 vuotta minimissään jäljellä (oon nyt 56). Ja nyt kun ei enää rahaa kulu oikein mihinkään (paitsi toki asumiseen ym pakollisiin), kun kaksin ollaan, niin ei vapaa tuntuu arvokkaammalta kuin raha. Mutta aiemmin toki joutui sitä enemmän miettimään.

    Tulipahan nyt kirjoiteltua. Sori palstatilan viemisestä :) ja mukavaa vappuviikonloppua teidän tiimille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .. siis nimenomaan vapaa tuntuu arvokkaammalta kuin raha...
      (mikseiköhän sitä koskaan voi lukea tota omaa tekstiään ennenkuin julkaisee, kun aina jää joku tyhmä virhe)

      Poista
    2. Jep, kyllä tää todellakin alkaa jo tulla korvista pihalle. Varsinkin jotenkin töissä ärsyttää ihan huolella, kun koko ajan pitää osallistujamääriä muutella ja säädellä. Ja kyllä, myös mun mielestä vapaa tuntuu rahaa paremmalta vaihtoehdolta. Nyt sain sovitettua lomautuspäivän keskiviikolle, kun Aamullakin on vaan kolme tuntia koulua. On jotenkin tosi kiva breikki keskelle viikkoa, varsinkin kun oon aina maanantaina ja tiistaina iltaan asti töissä.

      Palstatilaa ei täällä nykyään paljoa kommentit turhaa vie, joten superiso kiitos, että kävit kirjoittelemassa :)

      Poista
  2. Joo vähä samoilla fiiliksillä rokotusten kanssa. :/ Uudet aina epäilyttää, muuuutta ehkä se on hyvä ottaa. Hmmmhh..vaikiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä.. oon miettiny, että ehkä tosiaan helpompi niin, että otan sitten kun on pakko. Ei tarvi ite tehdä sitä päätöstä ottaako vaiko eikö :)

      Poista
  3. Tein alkuvuoden pitkästä aikaa 100% työaikaa. Nyt palasin nelipäiväiseen ja ai että on taas ihana tää perjantaivapaa oman viisveen kanssa! <3 Mäkin oon käynyt täällä aktiivisesti katselemassa sun kirjoitusten perään, joten kiva kun taas kirjoitit!

    Koronarokotuksista.. Oon helpottunut, että omat vanhemmat ovat viimein sen saaneet ja onneksi ei mitään suuria sivuvaikutuksia ole ilmennyt. Isälle erityisesti korona olis voinut olla kohtalokas. Omalla kohdalla odotan vaan, että elämä palais normaalimmaksi, olis halauksia, keikkoja, kylpylöitä ja matkustelua. Jos nämä sen rokotuksen vaatii, niin otettava se kai on.. Itse oon kyllä myös verrannut pelonsekaisin tuntein sikainfluenssarokotukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun käyt <3
      Ja jep, täytyy kyllä ottaa nelipäiväisesti viikosta nyt kaikki ilo irti :)
      Kivaa tätä viikkoa!

      Poista
    2. Samoin! Onneksi kevättää! :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3