maanantai 31. toukokuuta 2021

Paketissa


Toukokuukin on paketoitu. Yhtäkkiä. Vähän on tylsääkin ollut viime päivinä, kun flunssan takia oon joutunut olla kotosalla. Kävin ekaa kertaa nyt koronatestissäkin ja negatiivista onneksi näytti. Duunia oon kyllä tehnyt koko ajan, mutta alkaa tää etähomma jo kyllästyttää. Tosi kiva päästä ihan oikeasti työpaikalle höpöttelemään työkamujen kanssa.

Tytöillä viedään vimppoja päiviä ennen kesälomaa. Molemmat odottaa innoissaan. Alkaa olla jo vähän turnausväsymystä ilmoilla. Harrastukset on pikkuhiljaa tippuneet kesälomalle ja nyt on jäljellä enää ratsastus. Ei olla vielä päätetty millä systeemillä ratsastellaan kesällä, mutta kyllä me taidetaan siitäkin jonkinmoinen tauko ottaa. Viikonloppuna kakstoistavee oli kaverinsa kanssa issikkavaelluksella ja pääsi ensimmäisen kerran uittamaankin hevosia. Ensi viikolla jatkuu tunnit vielä omalla tallilla, mutta sen jälkeen on vähän hommat auki.

Oma kesälomakin alkaa jo ensi viikolla. Puoleen väliin viikkoa teen duunia, mutta sitten torstaille on lomautuspäivä ja perjantaina alkaa loma. Ihan hämärää, että näin se taas vuosi vierähti edellisestä kesälomasta. Molemmat autot pitää katsastaa heti loman alussa ja varasin meille kaikille kampaajalta ajan, kun vielä on paikallisen ammattiopiston ovet auki. Sain meille kaikille neljälle samana päivänä samaan aikaan leikkausajan. Kätevää :) Yksiin rippijuhliin ollaan saatu kutsu ja suunnitelmissa on myös käynnistää salitreenit pienen tauon jälkeen. 

Toukokuulle saatiin jo pari lämmintä päivää. Grilli on lämmennyt pariin otteeseen ja tomaatit on siirtyneet kasvihuoneeseen. Saimi hengailee nykyään kaiken aikaa ulkona eikä tytöistä pienempääkään oikein paljoa sisällä näy. Ite oon pähkäillyt, pitäiskö ostaa teltta. Voitais pystyttää se mökille ja nukkua siellä. Mietin myös, voisko telttailla jossain muuallakin, kunnes mister A muistutti, että telttaillessa on huono saada puhelimeen virtaa. No hitto, ei ehkä sittenkään :D :D

Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3