lauantai 2. maaliskuuta 2019

Lauantai


Talviloma alkaa olla lopuillaan. Pari päivää vielä aikaa huilia. Ulkona näyttää harmaalta. Eilen oli upea auringonpaiste ja käytiinkin ulkoilemassa luontopolulla. Pesin pyykkiä aamusta iltaan ja vielä riittäis tälle päivälle sitä laatua. Pikasiivotkin tehtiin nopsasti eilen illalla, joten imuria ei ehkä tänään tarvi ulkoiluttaa. Kroppa kaipaisi liikkeelle. Loma-aikoina tulee aina jumppiin ikävä. Yritän kuitenkin keskittyä kävelyyn ja semmoseen rauhallisempaan, palauttavaan settiin silloin, kun duunit on pausella.

Eilen tehtiin vähän suunnitelmia seuraaville kuukausille. Kymppivee tahtoisi mennä Ruotsiin. On tahtonut jo pari vuotta. Tsiigailtiin vähän mahdollisuuksia pääsiäiselle. Pystyis kuulemma ehkä jättää trullittelut väliin jos sitte varmasti ostettais laivalta karkkia :) Laivamatka ei houkuttele mua sitte pätkääkään, mutta hotellit olis edullisempia, kuin Suomessa. Tehtiin myös pienen pieni varaus kesäkuun alkuun ystäväni Paulan kanssa. Kaksikymmentä vuotta sitten matkustettiin Mallorcalle kahdestaan ja nyt lähes päivälleen parikymmentä vuotta myöhemmin on aika tehdä pieni vuosipäiväreissu. Hyvin ristiriitaisin tuntein suhtaudun tähän retkeen. En tykkää reissata ilman tyttöjä ja mister A:ta, mutta varmasti on aivan hyvä ottaa muutama päivä vain itselle. Toisaalta odotan innoissani ja toisaalta tuntuu aivan kuin olisin pahanteossa. Go figure!

Klo on 8.32. Mä olen ollut hereillä pari tuntia. Mini heräsi hetki sitten. Mister A ja kymppivee nukkuu. Ihanaa, kun ei oo kiire mihinkään. Mulla vähän kurkkua karhastelee ja silmissä on tikkuja. Minilläkin nokka pikkusen vuotaa. Toivotaan, että on vaan jotain aamukankeutta.

Mukavaa lauantaita!
Sannis 

2 kommenttia:

  1. Tunnelmallista viikonloppua Sannis ja fam <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin sinne! Täällä satoi eilen lunta kunnon kinokset ja pakkastakin on melkein 20 astetta. Aurinkokin paistaa :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3