perjantai 6. lokakuuta 2017

Hillomuija


Nyt on hillomuijan jengi ollut aktiivisena. Alkuviikosta väännettiin viis kiloa hilloa ja eilen saman verran. Duunasin myös omena-kaurapaistoksen ja pakkaseen pari omenapiirakkaa. Tein piirakan ohjeella, joka löytyy täältä nimellä Maailman helpoin makea piirakka. Laitoin vähemmän sokeria, korvasin puolet margariinista öljyllä ja osan jauhoista neljän viljan hiutaleilla. Tosiaan maailman helpoin ja niin sairaan hyvä piirakka. Vähän jännittää, kuinka käy. Ehtiikö pakkaseen asti vai nou :D

Ja noista hilloista vielä sen verran, että jos tapaatte käyttää, tehkää ihmeessä ite. Minä ennen ajattelin, että se olis jotenkin hankalaa. On muuten tosi hankalaa hei.. heittää omput tai marjat sokerin kanssa kattilaan ja keittää. That's it! Jaa no, omput tietysti pitää kuoria ja survoa. Marjoille ei tarvi tehdä sitäkään. Kaikki ei kuulemma kuori omppujakaan, mutta me ollaan kyllä kuorittu. Tokaluokkalainen poraa siemenkodat pois, mister A kuorii, mini pilkkoo ja mutsi keittää. Hyvä työnjako!

Me ollaan saatu omput naapureilta, mutta vaikka FB-kirppariltahan voi bongata ilmoituksen ja käydä keräämässä talteen. Hillosokeripussissa on hillon ohje, mutta ite oon puolittanut reseptin sokerin määrän. Makeutta riittää todellakin. Koostumus on varmaan vähän löysempi, mutta ainakaan meitä ei oo haitannut. Säilyvyydestä en nyt sitten tiedä, mutta oon heittänyt hillot pakkaseen ja otan sulamaan sitä mukaa, kun sitä menee. Kyllä se useamman viikon säilyy sitten sulatettuna jääkaapissa. Meillä kuluukin toki aika nopsasti, kun menee puuron päälle ja minikin laittaa aina maustamattomaan jugurttiin. Se ei oo kaupan makujugurttien ystävä. Äitiinsä tullut.

Että nyt on sitte vadelmahilloa, karviaishilloa ja omppuhilloa varmaan semmonen parikymmentä kiloa. Hullu hillomuija alkaa olla arvonimensä ansainnut :D Ens vuonna opettelen keräämään sieniä! Täytyy varmaan käydä mutsin luona tiedusteluretkellä ensin.

FriYAY!
Sannis

P.S. Ei muuten oltu ainoita, joilla on Crocsit kuumassa kutistuneet. Sanoisin, että kyllähän ny lasten kumpparit pitää vähän auringonpaistetta tai muuten lämpöä kestää. Eihän ne ny tarhassakaan ehdi valkkaamaan, kenen kengät voi laittaa kuivauskaappiin ja kenen ei. Sittarin kumppareita ny sitte vaan :)

2 kommenttia:

  1. Nonni. Kyllä kelpaa alkaa kohta himmelintekoon, kun alkaa hillohommat olla paketissa :D.

    Oikeesti nostan sulle hattua. Enkä nyt enää viitti toistaa sitä mun ikuista lapsuustraumaa, mutta meillä ei omenahilloja tehdä, eikä mieluusti nähdäkään. Omenaorjana oon saanut niistä yliannostuksen, mutta mun mielestä on ihan hitsin kiva, kun oot nykyään tollanen iloinen kotitaulousmuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiäkkö, just kuule kattelin pillivarastoa tossa :D Toki kaikki tutut on saaneet jo himmelin lahjaksi, joten täytyy varmaan askarrella pillit pois ja myydä kirpparilla vimpat himmelit.

      Sä saat kyllä vapautuksen omppupuuhista. Se on selevä!

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3