maanantai 25. syyskuuta 2017

Piikit



Pidän tässä pientä ruokabreikkiä töistä ja kelailen kaikenlaisia asioita. Mä en pidä veemäisyydestä. Siitä, että piilotetaan sanoihin pieniä piikkejä. Siitä, että kettumaisuus verhotaan sen verran piiloon, että siihen ei oikein voi reagoida ilman, että se veemäinen voi esittää ihan tietämätöntä ja sen jälkeen reagoija onkin vain liian dramaattinen. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Toki, voihan olla, että se jonka puheissa niitä piikkejä usein esiintyy, ei hoksaakaan ite, että niitä siellä on. Ehkä joillakin on vaan vähän inhottava tyyli muuten vaan. Tekeekö ne sitä kaikille vai vaan tietyille tyypeille? Tuleeko se luonnostaan vai silloin, kun niitä ärsyttää joku? Tai silloin, kun ne on kateellisia jollekin? Tai silloin, kun itsellä menee huonosti? Onko niillä vaan niin paha olla? Pitäisköhän kysyä? Että, miksi sanot noin inhottavasti? Miksi saat joka kerta olon pahaksi? Vai onko sillä kuulijalla vaan jo ennakkoasenne sellainen, että pian sieltä tulee jotain kakkaa? Ja sitten inhottavalta tuntuu sellaisetkin asiat, joita ei piikiksi oo edes tarkoitettu?

Niin. Semmosia täällä nyt mietin. Ja ei, tämän tekstin tarkoitus ei ole olla mikään passiivisagressiivinen "Arvaa tarkoitanko juuri sinua ja tunne pisto sydämessäsi" - juttu. Safe to say, että en todellakaan tarkoita sinua <3 Tokihan tämä siis jostain juontaa juurensa, kuten kaikki muukin aina, mutta epäilys on hyvin vahva, että mun elämässäni joskus vilahtavat tämän kaltaiset ihmiset eivät tänne blogiin eksy. Syystä tai toisesta. Tällaisen negatiivisuuden ja ilkeyden oon yrittänyt karkoittaa kauas itsestäni ja mun perheestäni niin, ettei ne koskaan saavuttaisi tyttöjä, kuten ne saavutti kirjoittajan. Ainahan ei voi kuitenkaan kaikkia eteen tulevia tilanteita valita. Silloin on kai tärkeintä se, kuinka itse näkee itsensä ja kuinka vahvan suodattimen pystyy pitämään ilkeiden juttujen edessä.

Kuuletteko te piikkejä joidenkin ihmisten puheissa? Tai piilomerkityksiä? Mistä epäilette niiden johtuvan? Mitä teette jos ilkeän ihmisen kanssa täytyy joskus pakosti olla tekemisissä?

Sannis

12 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, mutta vaikka olenkin mielestäni toisinaan ihan hitsin hyvä (vale)psykologi, niin valitettavasti mulla ei ole vastausta siihen, mistä sellanen piilokettuilu johtuu.

    Tää ei nyt ole ratkaisu mihinkään ja menee vähän aiheesta sivuunkin, mutta tulee mieleen mun oma ukkeli, joka on muuten varsin paksunahkainen tapaus, mutta on olemassa kaksi muuta miestä, joiden sanat ukkeli tulkitsee aina piikittelyksi tai jopa pilkaksi itseään kohtaan. Ja kuitenkin kestää harrastaa itse ihan samaa, vaikkei sitä myönnäkään. Että jotenkin se on jotain tiettyjen henkilöiden välistä jostain yksittäisestä jutusta varmaan alunperin tullutta jännitettä, joka saa tosiaan tulkitsemaan kaikkea jo valmiiksi siltä kantilta, että kohta se varmaan taas sanoo jotain inhottavaa. Kun taas joltakulta muulta voisi ottaa ne samat sanat ihan tosta vaan vastaan ilman, että kokee niitä mitenkään negatiivisiksi.

    Huomaan, että mulla itselläni on joitain sellasia ihmisiä, joiden kohtaaminen saa mut aina jotenkin ihan lukkoon. Eikä hajuakaan miksi. Alan vaan käyttäytyä jotenkin epänormaalin pöllösti tai puhua ihan läpiä päähäni. Ja sit aina jälkikäteen mietin, että voi mooses, mutta mahtoipa taas kuulostaa fiksulta. ja sitten seuraavalla kohtaamisella menen jo pelkästä ennakkojännityksestä kahta enemmän solmuun.

    Ei meistä ihmisistä ota selvää :). Mutta piikittelyä en harrasta, enkä hyväksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olen tän varmaan joskus aiemminkin kirjoittanut, mutta mua ärsyttää suunnattomasti myöskin kaikenlainen negatiivinen rivien välistä lukeminen. Tai sellainen piilomerkitysten etsiminen, jolle ei ole mitään katetta. (Taisin muuten kirjoittaa tästä siinä kohtaa, kun puolustin anonyymejä kirjoittajia siinä, että kaikki ei todellakaan ole lähtökohtaisesti asialla pahat mielessä, vaikka heidän kommenttinsa tuntuukin joutuvan aina sellasen erityisen piilomerkityssuurennuslasin alle).

      Poista
    2. Oioi, toi on muuten totta.. niin ärsyttävää, että hakemalla haetaan piikkejä sieltäkin missä niitä ei oikeasti ole. Sitä mietin itekin.. että tuleeko sitä ite tehtyä samaa tiettyjen ihmisten kohdalla.

      Tässä niinku kaikessa muussakin, täytyy kyllä vähän pysähtyä miettimään, onko oikeesti mörköjä siellä missä niitä kuvittelee näkevänsä. Ja suttais varmaan tosiaan, että kysyis suoraan jos on epäselvää. Vois olla valaisevaa joka kantilta.

      Poista
  2. Mun sukulaisista löytyy vittuilija/inhottavasti puhuva tyyppi. En ole oikein saanut selvää johtuuko se hänen omasta pahasta olosta vai onko se hänen luonteva tapa puhua. Olen miettinyt, että pitääkö muiden kestää ihmistä jos hänen omasta mielestään käytöksessä ei ole mitään vikaa? Jos kyseessä olisi "vain" kaveri, en olisi luultavasti tekemisissä. Kukaan ei ole täydellinen mutta mielestäni kenenkään ei tarvitsisi kestää muilta jatkuvaa vittuilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin.. jos on yhdentekevämpi tyyppi niin heippa! Jos läheisempi, niin sit täytyis syy selvittää.

      Poista
  3. Muutama eeeerittäin paha piikittelijä on tullut vastaan. Vieläpä sellaisia, joiden kanssa on ollut pakko viettää aikaa. Kyllä he ovat mielestäni olleet sellaisia ihmisiä, jotka yrittävät itseään pönkittää ja osoittaa paremmuuttaan toista lyttäämällä ja alentamalla.

    Mitä tein kun oli pakko olla heidän kanssaan tekemisissä? Olin hiljaa, enkä koskaan kommentoinut piikkejä. Varmasti luulivat, etten huomannut koko kuittailua. Olisi pitänyt kommentoida ja kysyä, että mitähän... ihmettä? Olen tyytynyt hiljaisuuden lisäksi vatvomaan niitä pahimpia piikkejä vielä vuosienkin jälkeen. En ehkä suosittele samaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joidenkin ihmisten jutut jää tosiaan vaivaamaan. Mulla on vähän semmonen pelko, että tämmöset tyypit on niitä, jotka vain iiiiihan hyyyyyyvää tarkoittaa eikä tajuais yhtään mitään jos alkais kysymään, että miksikäs noin ilkeästi puhut.

      Poista
  4. Kuulen ja sille on aihetta tai sitten ei. Luulen että ao ei tajua että esim vanhemmuutta ei arvostella, kiitos. Luen kaiken sellaisen piilovittuiluksi "etpäs osaa/osaisin paremmin vaikkei lapsia olekkaan"... että ehkä vika tuossa on vain oma epävarmuus siitä olenko riittävä.
    Tolle nimenomaisesti en sanonu mitään. Feidasin elämästä niin hyvin kuin pystyin. Koska sukua niin aina ei onnistunu. Muutenkin kadotan ihmisiä pois kun en jaksa urpoilua enkä tappelua.
    Noin muuten niin saatan kysyä kyllä sellaiselta läheisemmältä et miks piruilet? Ja noin muuten niin harrastan kyllä lahjakkaasti itsekkin sekä passiivis-aggressiivisuutta, piilukuittailua ja sarkasmia (paljon. Lapset on hyvässä iässä sillon kun ne alkaa kuittailla takasin...��)

    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans, vaikka oonkin välillä niin herkkä ja mitälie, muutun aika kylmäksi jos mulle ollaan inhottavia tai ihmissuhteesta aiheutuu just jotain turhaa säätöä. Saatan myös "kadota" niin että humps vaan jos koen jonkinlaista vääryyttä. En oo asiasta kovin ylpeä, mutta pakko tehdä välillä niin kuin itelle parhaalta tuntuu. Eli on mussa skorpionin luonnetta :D

      Poista
  5. Olen kysynyt piikitteleviltä henkilöiltä suoraan "miksi noin sanoit, ymmärrätkö että pahoitat mieleni". Kysymys on ollut aseistariisuvaa ja järjestään aina, kun olen suoraan kysynyt toinen on mennyt ihan hiljaiseksi, ns.paljastunut. Niin kauan kuin olen kiltteytäni vaiennut ja antanut samalla toisen jatkaa tätä korkkiruuvinkieroa touhuaan, niin kauan on peli jatkunut. Se että antaa samalla mitalla takaisin, ei johda mihinkään ja monestihan nämä piikittelijät loukkaantuvat verisesti, kun hehän vaan "hyvällä". Kysymys "miksi" saa heidät mykäksi, koska vastausta asiaan he eivät itsekään tiedä.

    Zemppiä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi just toi... kun hyvää vain muka tarkoitetaan. Huuuuh! Pitäis kyllä uskaltaa ruveta kysymään, että mitäs on meneillään niin vois saada mielenkiintoisia reaktioita aikaiseksi.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3