Huhhuh, olo alkaa vähän helpottaa. Aina vaan nokka vuotaa ja ääni on ihan painuksissa, mutta yleisolotila on jo vähän parempi. Thank god! Nyt oon tosi toiveikas, että pääsen torstaina taas normipuuhiin kiinni. Vielä ei oo kyllä duunikuntoa, mutta laskeskelen tässä, että jos tätä menoa helpottaa niin luulis, että huomenna olis, kunhan ottaa vaan iisisti. Ihanaa olis jos ei tarvis koko viikkoa kärvistellä, vaan selviäis puolessa viikossa.
Ihan täyslepoa oon ottanut nyt pari päivää. Niinku sillain fyysisesti. Oon pötkötellyt vaan soffalla ja vakuutellut itselleni, että kyllä tää tässä menee. Yyyh. Ei meinaa kyllä mennä. Ei vieläkään oo venyminen ja vanuminen mun juttu. Eilen tein jo vähän duunihommia koneella, kun alkoi olla kaikki blogit luettu ja Facebook kollattu. Koitin myös etsiä vähän ideoita Halloween-juhliin ja jouluunkin, mutta ei tässä olotilassa kyllä paljoa ideat laukkaa tai inspiraatiota synny. Muutaman joululahjatoiveen tytöille kirjasin ylös ja sen jälkeen päätin siirtää homman semmoselle päivälle, kun ei oo pää ihan puuroa.
Lukijat tietää, että kirjoittaja on ehkä maailman huonoin sairastaja. Jotain on kuitenkin muuttunut. Oonko muistanut teille hetkeen hehkuttaa, kuinka paljon paremmin voin nykyään, niinku sillain yleensäkin elämässä? Muutos on tapahtunut viimeisen puolentoista vuoden aikana ja huomaan sen nytkin tässä flunssaoloissani. Mua harmittaa olla kipeänä ja ärsyttää, kun joutuu olla pois jumpasta. Kovin heppoisin perustein en kotiin jää ja nyt ottaakin päähän, kun tietää, että muut kuormittuu vähän enemmän, kun minä makaan sohvalla.
Se mikä on kuitenkin nyt erilaista, on syyllisyyden tunteet. Ne oli ennen kaiken alleen pyyhkiviä ja sairaaksi tulo oli maailmanloppu, jolloin syyttelin itseäni jatkuvasti ja kaikesta. Ihan varmasti pidensinkin tauteja pitämällä itseäni hirveässä henkisessä ja fyysisessä prässissä, antamatta kropan ja mielen levätä. Nyt, vaikka tilanne harmittaa, en kuitenkaan täällä kaiken aikaa ruoski itseäni siitä, että oon huono, surkea, mitätön ja laiska. Nyt en yritä liian huonossa kunnossa raahautua jumppasaliin vain sen takia, että kuvittelen olevani muuten maailman huonoin ihminen. Nyt ymmärrän, että tärkeintä on hoitaa flunssa pois lepäämällä.
Hitto.. olkaa nyt tarkkoina, kuinka itsellenne "puhutte" ja miten itseänne kohtelette. Ei se ihan puuta heinää oo, että vois vaikka joka aamu sanoa peilin edessä jonkun kehun tai voimalauseen. Minä kerroin itselleni monta vuotta vähän niinkuin vahingossa joka ikinen päivä, että oon turha, laiska, liian huono, ruma ja kaikella lailla riittämätön. Ja kyllä, se meni ihan hitsin tiukasti jakeluun. Se sai myös epäilemään kaikkien muiden sanomisia, tekemisiä ja tarkoitusperiä. Se teki elämästä ihan hemmetin hankalaa.
Ihan täyslepoa oon ottanut nyt pari päivää. Niinku sillain fyysisesti. Oon pötkötellyt vaan soffalla ja vakuutellut itselleni, että kyllä tää tässä menee. Yyyh. Ei meinaa kyllä mennä. Ei vieläkään oo venyminen ja vanuminen mun juttu. Eilen tein jo vähän duunihommia koneella, kun alkoi olla kaikki blogit luettu ja Facebook kollattu. Koitin myös etsiä vähän ideoita Halloween-juhliin ja jouluunkin, mutta ei tässä olotilassa kyllä paljoa ideat laukkaa tai inspiraatiota synny. Muutaman joululahjatoiveen tytöille kirjasin ylös ja sen jälkeen päätin siirtää homman semmoselle päivälle, kun ei oo pää ihan puuroa.
Lukijat tietää, että kirjoittaja on ehkä maailman huonoin sairastaja. Jotain on kuitenkin muuttunut. Oonko muistanut teille hetkeen hehkuttaa, kuinka paljon paremmin voin nykyään, niinku sillain yleensäkin elämässä? Muutos on tapahtunut viimeisen puolentoista vuoden aikana ja huomaan sen nytkin tässä flunssaoloissani. Mua harmittaa olla kipeänä ja ärsyttää, kun joutuu olla pois jumpasta. Kovin heppoisin perustein en kotiin jää ja nyt ottaakin päähän, kun tietää, että muut kuormittuu vähän enemmän, kun minä makaan sohvalla.
Se mikä on kuitenkin nyt erilaista, on syyllisyyden tunteet. Ne oli ennen kaiken alleen pyyhkiviä ja sairaaksi tulo oli maailmanloppu, jolloin syyttelin itseäni jatkuvasti ja kaikesta. Ihan varmasti pidensinkin tauteja pitämällä itseäni hirveässä henkisessä ja fyysisessä prässissä, antamatta kropan ja mielen levätä. Nyt, vaikka tilanne harmittaa, en kuitenkaan täällä kaiken aikaa ruoski itseäni siitä, että oon huono, surkea, mitätön ja laiska. Nyt en yritä liian huonossa kunnossa raahautua jumppasaliin vain sen takia, että kuvittelen olevani muuten maailman huonoin ihminen. Nyt ymmärrän, että tärkeintä on hoitaa flunssa pois lepäämällä.
Hitto.. olkaa nyt tarkkoina, kuinka itsellenne "puhutte" ja miten itseänne kohtelette. Ei se ihan puuta heinää oo, että vois vaikka joka aamu sanoa peilin edessä jonkun kehun tai voimalauseen. Minä kerroin itselleni monta vuotta vähän niinkuin vahingossa joka ikinen päivä, että oon turha, laiska, liian huono, ruma ja kaikella lailla riittämätön. Ja kyllä, se meni ihan hitsin tiukasti jakeluun. Se sai myös epäilemään kaikkien muiden sanomisia, tekemisiä ja tarkoitusperiä. Se teki elämästä ihan hemmetin hankalaa.
Mukavaa keskiviikkoa! Ollaan vähän ystävällisempiä itsellemme, eikö?
Sannis
Tiedän niin tuon tunteen, kun ei millään haluaisi ja voisi olla pois töistä, kun sitten muut kuormittuu mun hommista. No sillä ajatuksella kävi sitten niin, että ensin vähän yöunet häiriintyi stressin koputellessa olkapäälle, seuraavaksi meni unet kokonaan ja nyt ollaankin pitkällä saikulla opettelemassa nukkumista unilääkkeen turvin ja muutenkin lepäämässä rankkaa uupumusta pois. Vähän näin karrukoidusti, mahtuu tähän muutakin syytä, mutta kaikki alkoi tuosta ajatuksesta että oon huono jos sairastan ja oon poissa.
VastaaPoistaEli tsemppiä kovasti ja ollaan armollisempia itsellemme - joku viisas sanoi mulle tässä taannoin, että ei vissiin sunkaan sormesta jää kuoppaa vedenpintaan... ;)
-Suski-
Suski <3
PoistaVitsi, kun sitä oppis ettei oo mikään supernainen. Pikkusen vähempikin riittäis.
Nyt sitten tosiaan lepäilet ihan kunnolla.
Tsemppiä sinne kans, Ihanaam rauhallista syksyä ja parempia yöunia!
Sitä pitäis opetella kyllä arvostaan itteä ja ajatella joka päivä jtn positiivista, koska jokainen on kyllä sen ihan varmasti ansainnut <3
VastaaPoistaNo sanopa se! Jostakin luin, että pitää miettiä, kuinka puhuis ystävälle ja opetella puhumaan itelle samalla tavalla. Aika hyvä neuvo.
VastaaPoista