Tehtiin viikonloppuna mister A:n kanssa kaksistaan vaunureissu Seinäjoelle. Ollaan oltu ainoastaan yhden kerran aiemmin kaksistaan vaunulla matkassa, vuonna 2022 ja sekin oli Seinäjoella. Silloin oltiin matkaparkissa ja mentiin Vauhtiajoille. Nyt oltiin Seinäjoki Campingissa eikä ollut mitään erityistä ohjelmaa. Päädyttiin käymään lounaalla ja kävelyllä sekä hoitamaan vähän vaunun sisustushommeleita. Käytiin kaupoilla ja kirjoittaja sai pienen pakkomielteen verhoista, joka on nyt laantunut, kun sain ne about sille mallille, että niitä viitsii katsella :D
Olipa meillä kiva viikonloppu! Ihanan rauhallista ja rentoa. Kirjoittajaa vähän migreeni vaivasi, koska miksipä hitto ei? Lauantaina jouduin ottaa pienen välikuoleman aamupäivästä (samoin kuin jo parina aiempanakin päivänä samalla viikolla), mutta sen jälkeen meni loppupäivä ihan hyvin. Juotiin rauhassa kahvia ja katseltiin sekä perjantaina, että lauantaina leffa. Tarkoitus oli lähteä elokuviin, mutta tuntuikin kivemmalta olla vaunulla nyt, kun siihen oli kaksistaan mahdollisuus.
Viimeisillä reissuilla meillä on muodostunut perinteeksi tehdä ekana iltana tortillat ja seuraavana päivänä grillailla. Kirjoittaja alkoi vähän kyllästyä tuohon samaan menuun, vaikka oonkin toki sanonut, että tacoihin ja tortilloihin en kyllästy ikinä. No, tällä kertaa kuitenkin teki mieli laittaa jotain muuta ja halusin testata Tiiu Piretin nachodippiä. Oon sitä syönyt ystävän laittamana, mutta en oo koskaan tehnyt itse. On se kyllä hyvää. Jos siis pitää korianterista. Tässä resepti, jos sinäkin haluat testata:
NACHODIPPI
200 g Philadelphia tuorejuustoa
1/4 valkosipulinkynsi
Reilu ruokalusikallinen creme fraichea tai luonnonjogurttia
Suolaa myllystä
Limen mehua tuoreesta hedelmästä
Salsaa tai tacokastiketta
Korianteria
Silputtua sipulia
Notkista ja sekoita kulhossa Philadelphia ja ranskankerma/jogurtti - mausta valkosipulilla, muutamalla kierroksella suolaa myllystä ja tilkalla limen mehua. Kaavi kreemi vadille tai matalalle lautaselle tasaiseksi, noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Levitä salsa tasaisesti kreemin päälle. Silppua päälle tuore korianteri ja sipulit.
Alkuperäinen resepti löytyy osoitteesta tiiupiret.com. Siellä tähän laitetaan vielä jalapenoja, mutta koska en itse pidä niistä, jätin ne omasta reseptiversiostani pois. Me tehtiin lisäksi airfryerissä lihapullia ja laitettiin tomaatit kippoon erikseen. Tomaatithan passaisi hyvin myös dipin joukkoon. Ihan tuli vatsa täyteen, niin että meni dinneristä tämä setti. Laitan dipin reseptin myös reseptimuistioon, niin löytyy helposti sieltä myöhemminkin jos tarve on.
Kiva viikonloppu siis takana. Seinäjoelle on Vaasasta niin lyhyt matka, että se ei tunnu missään. Kahdestaan lähtö oli rennompi pakkauksenkin suhteen, kun tarvi huolehtia vain omat kamat. Tytöt tottakai pakkaa omansa kun lähtevät mukaan, mutta pitäähän siinä mutsin olla muistuttelemassa ja varmistelemassa sata kertaa, että kaikki tarvittava on joukossa. Tällä kertaa ei pakattu oikeastaan mitään jääkaappiruokaa kotoa mukaan, vaan käytiin pe-iltana kaupassa hakemassa tarvittavat. Ruokien pakkaaminen onkin aina se ärsyttävin osuus. Vaikka meillä on kuivatarvikkeita aina vaunussa valmiina, on jääkaappikamoissa aina miettimistä ja roudaamista.
Nyt on oltu kahtena peräkkäisenä viikonloppuna vaunulla. Se on harvinaista. Yleensä ei oo mahista lähteä niin usein. Nyt tietysti uusi vaunukin houkuttaa testireissuille ja ollaan järjestetty aikaa. Tämän viikon loppuna saa Hobby levätä laakereillaan. Perjantaina on myöhemmin iltapäivällä minin parturi ja sen jälkeen käydään pankissa tyttöjen tilihommeleita hoitelemassa. Illemmalla lupasin keittää vielä ystävälle synttärikaffit. Lauantaina ollaan molemmat mister A:n kanssa duunissa. Kirjoittajalla on luvassa sisäpyöräilymaraton ja mister A:llakin on joku erikoispäivä. Sunnuntaina perhekuvaus. Kaiken näkööstä siis kuulkaa! Hoidellaan kuitenkin ensin nämä muut arkipäivät alta pois
Kivaa viikkoa!
Sannis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3