Kyllä ne kuulkaa aika hulluksi meni nämä mun alkuviikon hommani. Selkäkipu äityi maanantaina niin kovaksi etten enää pärjännyt kotona, vaan lähdin päivystykseen. Silloin on kyllä tosi kyseessä jos kirjoittaja lähtee sinne suunnalle ja nyt tosiaan oli. Särkylääkkeet ja lihasrelaksantit ei auttaneet yhtään mitään ja sairaanhoidon neuvonnassa käskettiin lähteä heti näytille.
Kuusi tuntia, puoli kahteen asti yöllä kärvistelin odotushuoneessa. Sain kipupiikin ja piikin jotain lihasrelaksanttia, mutta kumpikaan ei auttanut mitään. Lääkäri rajasi pois sisäelimiin liittyvät vammat ja tuli siihen tulokseen, että joku lihas on tulehtunut ja ehkä siitä johtuen hermo pinteessä tms. Loppuviimein lähdin samoissa kivuissa kotiin, missä sinne meninkin. Himaan lähtiessä sain vielä pillerin ja siinä kohdassa olin jo niin out, etten edes muista mitä se oli. En muista koska olisin viimeksi ollut yhtä hajalla, kuin siinä keskellä yötä poratessa sairaalan parkkipaikalla mister A:ta odottaessa. Olin aivan paskana kaikesta kivusta ja siitä pettymyksestä, etten saanutkaan apua koko sen odottamisen jälkeen. Viimeinen pilleri auttoi kuitenkin ilmeisesti jonkin verran, koska sain nukuttua muutaman tunnin.
Tiistaina hain lääkkeet, joihin sain reseptin päivystyksestä ja vaikka kolmen lääkkeen pillericombo, jonka lääkäri käski ottaa, kuulosti omaan korvaan ihan järkyltä, tein työtä käskettyä. Kirjoittaja ei mielellään syö lääkkeitä, koska as you know, oon hyvin taipuvainen pahoinvointiin ja monen lääkkeen nappailu yhtäaikaa tuntuu lähes varmalta yrjösetiltä. Ihmetys olikin suuri, kun pahoinvointia ei ilmaantunut tiistain aikana ja selkäkipu alkoi hellittää iltaa kohti. Mietin, voisinkohan mennä jo keskiviikkona töihin, mutta ajattelin, että ehkä on parempi huilata vielä yksi päivä kotona, koska kipu oli ollut niin järkky.
Tiistain aikana molemmat tytöt kävi vuorotellen istumassa sohvalla mutsin kainalossa. Kyselin josko olivat olleet äitistä huolissaan ja molemmat vastasivat myöntävästi. Ainakin mini-raasulle oli ilmeisesti ollut vähän kova paikka, vaikka olin kyllä koittanut kertoa, että ei oo mitään hätää. Eivät oo tainneet koskaan nähdä äidin itkevän kivusta tai kiirehtivän sairaalaan, niin oli kai se vähän kummallista.
No, jos tiistaina yllätyin pahoinvoinnin poissaolosta, niin keskiviikkona eli tänä aamuna yllätyin vielä enemmän sen alkamisesta. Nousin seiskalta ja yrjötys alkoi samantien. En ollut ollenkaan odottanut, että se enää tässä vaiheessa tulisi. Oksentelin aikani ja yritin mahdollisuuksien mukaan nukkua. Ensin ajattelin, että huono olo johtuu lääkkeistä, vaikka se tulikin vähän jälkijunassa, mutta kun pää- ja silmäkipu saapui, ymmärsin että kyse onkin migreenistä. Uskomatonta!! Kyllähän tohon nyt yhden migreenikohtauksenkin heleposti ottaa. Hetken mietin uskallanko lisätä mitään lääkettä enää combooni, mutta en ollut vielä aamulla ottanut mitään ja tulin siihen tulokseen, että pahemmaksi ei voi enää mennä, joten nappasin migreenilääkkeet huiviin. Iltapäivällä pääkipu oli loppunut ja pahoinvointi typistynyt lyhyiksi hikoilu/heikotus/tärinä/etomiskohtauksiksi, joiden jälkeen sain aina vaihtaa vaatteet, koska ne oli hiestä märät.
Nyt kello on n. kahdeksan keskiviikkoiltana ja istun tässä sohvalla miettimässä, mitä helvettiä täällä oikein tapahtuu. Viime päivien vaiheet on olleet niin moninaisia, että voisi kuvitella tämän sairastelun kestäneen ainakin kuukauden, kun todellisuudessa se on kestänyt kolme päivää. Vähän jännittää mitä huomenna on luvassa. Toivoisin, että pääsisin töihin. Ajattelin tehdä lyhyemmän päivän enkä tietenkään voi jumpata, mutta vähän konehommia ja äänimaljarentoutuksen haluaisin voida pitää. Perjantaina oon lähdössä ystävän kanssa yhden yön joogaretriittiin enkä missään tapauksessa suostuisi jättämään väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3