Kuudes migreenipäivä viikon sisään. Huhhuh! Eilen oli välipäivä ja toivo jo heräsi. Pahimpia onkin just nämä päivät, kun huomaa, että toivo olikin turha. On tämä kuulkaa raskas laji. Illalla pitäisi jumpata ja tottakai päivän aikana hoitaa kaikki muutkin hommelit. Lopetin heinäkuussa päivittäisen lääkkeen, koska siinä oli sivuvaikutuksia, joista en pitänyt, mutta kyllä tämä nyt pahasti näyttää siltä, että ilman sitä on elämä aikamoisen mahdotonta. Voihan se tietysti olla vain sattumaakin, että nyt on ollut migreenipäiviä enemmän, mutta vähän pahoin pelkään, että ei ole.
Yritän avata jonkinlaisen hoitosuhteen hyvinvointialueen palveluihin migreenin osalta. Työterveyden kautta oon aiemmin asioinut neurologin kanssa, mutta neurologit on kiven alla ainakin täällä Vaasassa. Toivoisin tietysti, että voisin asioida aina saman lääkärin kanssa. En toki tiedä onko se edes mahdollista, mutta on niin älyttömän raskasta selittää aina jokaiselle koko historia ja se, että joo, on hei kokeiltu jo semmosta ja semmosta ja myös vähän tämmöstä.
Jatkuva estolääkitys on varmastikin nyt ainut vaihtoehto, josta voin saada apua. Oon pyristellyt sitä vastaan jo vuosia, koska en haluaisi syödä lääkkeitä joka päivä, mutta viimeisen parin vuoden ajalta migreenipäiviä on kertynyt niin paljon vähemmän jatkuvan lääkityksen ollessa käynnissä, että pakkohan se on taipua jos aikoo selvitä arjesta. Oon jo valmiiksi ihan loppu ajatuksesta, että pitää kokeilla ehkä useampaa vaihtoehtoa ennen kuin löytyy toimiva. Jos löytyy. Oon sanonut ennenkin ja sanon taas kerran, että migreeni on kyllä sellainen paskiainen, että ei mitään rajaa!!
Tänään mietin, pitäisikö lopettaa jumppien ohjaaminen ettei aina tarvitsisi panikoida näiden olojen kanssa. Mietin, josko pitäisin vaan rauhalliset lajit. Se olisi migreenin suhteen niin paljon helpompaa. Kuvio on jo sen verran tuttu, että tiedän jo etukäteen mitä sitten tapahtuu, kun olotila tästä paranee; Mietin, olinko tulossa hulluksi.. missä ihmeen universumissa lopettaisin jumppaohjaukset.
Upeita syyssäitä on saatu viime päiville. Kuvat on jo parin viikon takaa, mutta eilen olisi auringonlasku näyttänyt varmasti ihan samalta tuolla rannassa. Eilen tein Saimin kanssa rauhallisen lenkin, kun aurinko oli vielä korkeammalla. Lähimetsät oli niin upeat, että mietin josko pitäisi ottaa seuraavat perhevalokuvat siellä, omilla hoodeilla. Niissä paikoissa, joissa hengaillaan muutenkin kaiken aikaa.
Eilen töihin ja sieltä kotiin pyöräillessä sää tuntui ihanan raikkaalta. Aamulla oli jo kylmä niin, että hanskat olisi saaneet olla astetta paksummat. Tänään mittari näytti vajaa kolme astetta lämmintä, kun mini astui ovesta ulos ennen kahdeksaa. Nyt kello on kohta yhdeksän eikä lämpölukemat oo oikein paljoa siitä nousseet. Lukiolainen lähti hetki sitten ja seuraavaksi on kirjoittajan ja Saimin vuoro. Lähdetään pikkulikan kanssa keräämään auringon säteet talteen ja kokeilemaan josko raitis ilma tekisi taikojaan myös migreenin suhteen. Mister A:lla on poikkeuksellisesti iltavuoro ja nukkuu vielä. Nukkukoot kun kerran väsyttää.
Kivaa päivää ja syyskuun vimppaa! Huomenna on lokakuu ja sehän onkin allekirjoittaneen kuukausi.
Sannis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit <3