keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Puuhia


Hello ja mukavaa keskiviikkoa! Lokiin merkittäkööt, että viime viikonloppu oli täynnä puuhaa ja tosi kiva. Perjantaina käytiin töiden jälkeen kaupungilla. Tytöt lähti keskenään matkaan bussilla, kun olin vielä töissä ja me mentiin siskosen kanssa perässä. Siskolla oli vaatetarpeita, joten käytiin useampi kauppa läpi. Syötiin Kauppahallin Bistrossa, jossa on Vaasan paras chevresalaatti ja istuttiin vielä ennen kotiin lähtöä hetki Vennissä. Työt menivät omia menojaan, mutta hyppäsivät meidän kyytiin kotiin lähtiessä.

Lauantaina ajeltiin aamupäivällä mökille. Tehtiin lounasta ja lämmitettiin sauna. Vielä tarkenin neljä kertaa veteen. Asteita meressä oli 7. Saa nähdä kuinka kauan vielä pääsee kastautumaan. Saunakavereina kirjoittajalla oli mini sekä siskonen. Ollaan kolmestaan viime viikkoina nyt kunnostauduttu uimapuuhissa ja käyty monena viikonloppuna. Mini niin onnellisena aina lämmittelee tätinsä kanssa saunaa. Nauttii muutenkin selkeästi Tanjan seurasta yli paljon. Ovat molemmat jotenkin samantyyppisiä, semmosia toiminnan naisia.

Lauantaina oli illaksi sovittu dinneri- ja leffatreffit ystävien kanssa. Amarillo lähetti tarjouskupongin syntymäpäiväkuukauden kunniaksi, joten suunnattiin sinne. Amarillossa kirjoittajalla on yleensä pari vakkariannosta, jotka maistuu aina, mutta tällä kertaa ruoka tuntui jotenkin liian raskaalta ja vähän mauttomaltakin. Leffakin oli vähän mitäänsanomaton eikä aiheuttanut suuria hurraa-huutoja. Syömässä ja leffassa on kuitenkin aina kiva käydä ja kavereita on aina kiva tavata, joten plussan puolelle jäätiin ehdottomasti eikä kirjoittajaa niin haittaa, vaikkei kaikki mene aina nappiin.

Sunnuntaina suunnattiin treeneihin. Ensin portaisiin ja sitten vielä minin toiveesta salille. Portaista olikin muutaman viikon tauko ja se kyllä tuntui. Salilla onnistuin jotenkin satuttaa selkäni ja se onkin nyt ollut aikamoisen kipeä koko alkuviikon. En muista, että olisin tolla tavalla aiemmin koskaan onnistunut klohnia itseäni treeneissä, mutta nyt taisi käydä niin, että suutarin lapsella ei ollut kenkiä ja lähdin tekemään maastavetoja liian heppoisen lämmittelyn jälkeen. Ajattelin vaan, että toki se nyt riittää portaissa haettu hiki, mutta olishan siinä tietysti jonkun kevyen sarjan saanut tehdä selälle ennen isompia painoja. Ilmeisesti en oo riittävästi näiden asioiden kanssa tekemisissä, kun on jäänyt toi alkulämmittelyn merkitys jotenkin hämärän peittoon. Eiku…

Treenien ja pienen huilin jälkeen pidettiin vielä tortillailta meillä. Siskonen on Suomessa vielä viimeiset päivät, joten vietetään aikaa yhdessä nyt niin paljon, kuin pystytään. Seuraavan kerran taidetaan nähdä sitten ensi kesänä. Meillä ei oo juurikaan mahdollisuuksia matkustella Kanadaan, joten on tosi kiva, että sisko käy joka vuosi Suomessa. Joskus on tainnut käydä parikin kertaa saman vuoden aikana, kun on työreissut osuneet lähelle.

Semmosia hommia oli viikonlopulle. Paljon kaikenlaista, mutta ei siltikään kiireen tuntua. Ehdin pestä pyykkiäkin ja täyttää tiskikonetta aivan riittävästi. Tällä viikolla tytöt on syyslomalla. Ite meinasin tehdä vähän lyhyempää päivää töissä, mutta ihan vielä se ei oo toteutunut. Saa nähdä josko tänään. Oon nukkunut superhuonosti kipeän selän takia, joten vähän väsy painaa. Ehkäpä pitää koittaa ottaa jotain troppia jos se helpottaisi.

Tsemppiä tähän päivään!
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3