perjantai 22. joulukuuta 2023

Flunssaa flunssaa

Meidän joulun odotus on sujunut aika flunssaisissa merkeissä. Mini aloitti ja joutui olla koulusta pois koko toisiksi viimeisen kouluviikon. Neljätoistavee ja kirjoittaja tuli nopsasti perässä ja neljätoistaveellä meni sivu suun koko viimeinen kouluviikko. Ite oon tehnyt etänä duuneja sen verran mitä oon jaksanut. Hankalinta oli viimeistellä jumpat välipäiviä varten, kun ei niin vetelässä olotilassa oikein luovuus kyllä kuki. Onneksi olin aloittanut työstämään tunteja jo aiemmin, joten sain ne kyllä valmiiksi.

Tähän flunssaan kuuluu aika vähän niistelyä, mutta aivan järjetön yskä. En tiedä onko koskaan ollut tällaista yskää. Luultavasti on, mutta en nyt kyllä ihan heti muista. Yskäkohtaukset on ihan hirveitä eivätkä meinaa loppua ollenkaan. Kun tauti oli alkamassa kävin Henkkamaukassa hakemassa kummitytölle joululahjan ja voi apua.. sain niin kovan yskäkohtauksen siellä, etten meinannut päästä kaupasta pois. Se alkoi jo kassalla ja siitä pääsin jotenkin kompuroimaan vähän sivumpaan, mutta sitten alkoi jo aivan paniikki iskeaä, kun silmät valui vettä ja yskä vaan jatkui ja jatkui. Se oli niin kova etten pystynyt samalla kävellä pois liikkeestä. Tämä yskä ei kuulosta ollenkaan normiyskältä, vaan aivan kammottavalta ja mua hävetti ihan hitosti. Jengi oli varmaan iloinen, että sairaat lähtee jouluostoksille. Tässä kohtaa toki vasta aloin ymmrtää, että taidan tosiaan olla oikeasti sairas. Kirjoitettuna tilanne kuulostaa hyvin mitättömältä, mutta hyvä etten kuulkaa pillahtanut itkuun, kun pääsin viimein autoon aivan hiestä märkänä. Ton jälkeen kun on pitänyt käydä apteekissa tai maitokaupassa, oon varustautunut vesipullolla, Mynthoneilla ja pakosuunnitelmalla :D

Nyt alkaa olotila onneksi olla jo vähän parempaan päin, mutta ei ollenkaan vielä priima. Väsy on aika kova ja yskä on vielä läsnä. Ei onneksi enää niin pahana ja se alkaa kuulostaa jo normaalimmalta eikä niin horrorilta, mitä se on ollut. Se tuntuu kestävän nyt pitkään. Mini oli tosiaan kokonaisen viikon jo koulussakin ja vointi on monta päivää ollut ihan normaali, mutta vieläkin köhii. Saimin kanssa oon joka päivä hipsutellut kerran-pari ulkona ja eilen jaksoin jo yhden korttelin sijaan kolmen verran, joten eiköhän tämä tästä taas.

Mitään suuren suuria jouluvalmisteluja meillä ei varsinaisesti ollutkaan suunnitelmissa ja lahjat on onneksi hankittuna, mutta vähän harmittaa etten oo jaksanut siivota. Hissukseen oon koittanut järjestää tavaroita paikoilleen, mutta tuntuu että sotkua tulee samassa ajassa saman verran lisää. Aaton aatolle jää nyt imuroiminen ja vessan pesu ja tällä kertaa saa nyt suuremmat siivot odottaa terveempiä aikoja. Toisaaltahan se onkin vähän hassua.. että miksi just joulua varten tarvisi niin erityisesti siivota kaikkia nurkkia, mutta itelle se on ollut kiva "tekosyy" vähän fiksailla sellaisiakin paikkoja, jotka muuten jää helposti ilman huomiota. Kirjoittaja pitää puhtaasta ja siististä kodista ja se jos mikä tekee rauhallista ja levollista fiilistä. Varsinaista joululomaa meillä ei toki ole. Työt alkaa aina 27.12., joten eipä tässä ihan hirveän kauaa ehdi kotinurkkia enää nuunatakaan. 

Taitaapa se joulu siis kuulkaa tulla taaskin, hyytyneestä olosta ja siivoamattomista nurkista huolimatta. Mister A on aaton aattonakin vielä töissä, mutta pääsee jo vähän aiemmin, joten illalla saadaan sitten olla kaikki kotona. Tänään haettiin tyttöjen kanssa Prismasta jouluruokatilaus ja neljätoistavee tuumasi: "Jaahas, sä oot varautunut meidän perheen jouluun.", kun nosti kolme pakettia aurajuustoa jääkaappiin. Kysyin, oonko väärässä ja vastaus oli: "No, you are not wrong!". Tärkeimmät on siis hoidossa :D

Kuinkas muiden jouluvalmistelut sujuu?
Sannis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit <3