keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Vuoden vikat

Vuoden viimeisiä päiviä elellään. Vuosi 2023 ei ollut kirjoittajan vuosista paras, mutta kasvatti kyllä ja päättyy paremmin, kuin alkoi. Tänä(kin) vuonna, varsinkin taas tänä vuonna jouduin miettiä omia rajojani ja sitä, kuinka paljon ihminen jaksaa. Monen monta kertaa pysähdyin miettimään, mitä oikeasti itse haluan ja ilokseni huomaan, että osasin vihdoin tehdä enemmän päätöksiä juuri sen perusteella.

Kuvien kaakaot ja kupit tytöt sai kummitädiltään ja -sedältään joululahjaksi. Aivan ihanat! Mietin monenako jouluna neljätoistavee hörppii vielä kaakaonsa kotona. En usko, että mikään kauhea kiire on omaan kotiin jos ei nyt tilanne jotenkin dramaattisesti seuraavien vuosien aikana muutu. Ehkäpä menen nyt vähän asioiden edelle, mutta väkisinkin välillä mietin, miltä tuntuu sitten, kun tyttöjen huoneet on tyhjät.

Kirjoittajan pitäisi jo valmistautua töihin. Pitäisi nousta ja vielä imuroidakin ennen lähtöä, mutta tässä sitä istutaan sohvan nurkassa. Saa nähdä, tuleeko kiire. Minin huoneessa pötköttää kolme; mini, kaveri ja Saimi. Neljätoistaveen huoneesta kuuluu vielä tiukka tuhina. Mister A on lähtenyt työmaalle jo muutama tunti sitten. Mumma tulee meille tänään. Illalla mini lähtee futistreeneihin. Neljätoistaveellä on lehtien lajittelu ja sen jälkeen ne vielä jaetaan. Vaasa-lehden jakoduuni onkin se tämän vuoden uusi juttu ja on sujunut aika kivasti. Ihan kivasti opettaa vähän vastuuta ja tuo taskurahaa.

Nyt kampean itseni ylös ja lähden matkaan. Saa nähdä, tuleeko asioita vielä tälle vuodelle. Saattaa hyvinkin olla :)

-Sannis

2 kommenttia:

  1. Taas niin kivan täyspäinen teksti. Tykkään lukea näitä sun "ihan tavallisia" ajatuksia, joita päässä risteilee laidasta toiseen.

    Nostan isosti hattua lehdenjakajalle. Siihen ei monesta tuon ikäisestä (tai vähän vanhemmastakaan) enää nykyään ole, ja vaikka olisikin aluksi, niin jossain vaiheessa homma tuntuu kääntyvän vanhemmille, kun "ei niin huvitakaan" lähteä. Ja siinä sitten vanhemmat ajelee niitä lehtiä tiputtelemassa postilaatikoihin kaikkien omien muiden velvollisuuksiensa lisäksi, eikä jälkikasvu opi vastuuta tai saa kokea sitä hienoa tunnetta, kun on ihan itte tienannut palkkaa.

    Voi, älä vielä mieti niitä tyhjiä huoneita. Siihen on vielä piiiiiiiitkä aika, kannattaa nauttia siitä <3.
    Ja voin vakuuttaa, että kaikkeen tottuu, vaikka alkuun onkin vaikiaa ja haikiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kyllä todellakin risteilee.. vähän turhankin paljon :D

      Joo, lehtihommia on nyt tehty keväästä asti ja yllättävän hyvin on sujunut. Kyllä siinä vanhempia tarvitaan avuksi, koska Annukalla on autolla kuljettava jakelupiiri, mutta hienosti on jokainen hoitanut oman tonttinsa. Helpottaa, kun tyttöjen täti on aluepäällikkönä jakelufirmassa, niin kivempi hoitaa hommia tutun ihmisen kanssa.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3