tiistai 4. heinäkuuta 2023

Uumaja 2023




Tämän vuoden kesäloma päättyi samoissa merkeissä, kuin viime vuodenkin. Jo viime vuonna päätin, että tästä lähtien kaikki kesälomat saa päättyä about samalla tavalla. Ennen ajattelin aina, että viimeinen viikonloppu on hyvä ottaa iisisti kotosalla, mutta oon huomannut, että se ei ookaan paras vaihtoehto. Viimeisinä päivinä oon aina ollut jotenkin levoton ja vähän hermostunutkin jos ollaan oltu ihan ilman suunnitelmia. Työhön palaaminen ei kirjoittajaa yleensä ahdista, mutta aina se loman loppuminen on tietysti tylsää ja jotenkin se on kai vähän liikaa mielessä jos ei oo muuta ajateltavaa. 

Huilit tuli hoideltua siis jo aiemmin loman aikana ja viimeiselle viikonlopulle oli hyvin virtaa lähteä Uumajaan ystävän kanssa. Samalla tavalla, kuin viime vuonna, varattiin hotelli, jossa huonehintaan kuului myös illallinen. Tällä kertaa yöpymiset ja dinnerit tarjosi rahaa vastaan :D Clarion Collection Hotel Uman. Hinta oli n. 170€ kahdelta yöltä per henki. 

Hotelli oli tosi kiva ja kuvassakin näkyvä sisäpiha ihana. Tämä hotelli samoin, kuin viime vuotinen Uumajan asumus oli vanhempaa kaliiberia eikä passaisi kirjoittajalle helteillä. Huoneessa ei ollut mitään viilennyslaitetta, mutta ikkunan sai onneksi ihan kokonaan auki. Sijainti oli ihan parin minsan kävelymatkan päässä torilta. Dinnerit ei olleet gourmeeta, mutta ihan jees ja buffasta sai jokainen kerätä oman annoksensa. Tässä hotellissa huonehinta sisälsi myös iltapäiväkahvit ja kahvin kamuksi sai paistella vohveleita. Aamiaisen ja vohvelien välissä ei ehtinyt kovin kova nälkä vielä tulla, joten lounaaksi meille riitti edullisemmat bagelit keskustan kahvilassa.

Vieläkin Uumaja on kiva. Harmittelin toki vähän kenkäkauppojen vähäistä tarjontaa, koska olin toivonut, että löytäisin kengät elokuun tuleviin juhliin. Mitään muuta en tällä kertaa erityisesti tarvinnut, joten ostossaldo jäi hyvin vähäiseksi ja ihan hyvä niin. Tytöille ostin vähän maistiaisiksi limsoja ja herkkuja, joita en Suomessa oo nähnyt. Kaupungissa oli vähän enemmän menoa ja meininkiä, koska käynnissä oli jotkut isommat urheilukisat, joissa kisailtiin useammassakin lajissa.

Kaupungilla pyörimisen lisäksi käytiin drinksuilla uudemman Clarionin kattoterassilla. Lauantai-iltana istuskeltiin joen rannassa vaan höpöttelemässä ja fiilistelemässä kesäiltaa. Sää oli aurinkoinen, mutta tuulinen ja illalla sai vetää kyllä jo pitkähihaista päälle. Suomessa aika monessa paikassa satoi viikonloppuna, joten olikin meille kiva, että Uumajassa keli oli parempi.

Laivamatkoihin varattiin mennen tullen buffaruokailu ja siellä vierähtikin aika hyvä tovi molemmista matkoista. Mitään muuta ei taidettukaan ostaa laivalta. Perjantaina mennessä oli tosi rauhallista, sunnuntaina taas huomattavasti enemmän porukkaa liikenteessä. Paluumatkalla vähän keinutti, mutta sen osasinkin jo Uumajan puolella puhaltavasta tuulesta ennustella etukäteen. Ehdin ottaa matkapahoinvointipillerin ajoissa ja selvisin hyvissä voinneissa kuivalle maalle. Ihan ilman kommelluksia ei selvitty ja takaisintulomatkalla onnistuinkin jättämään neuleeni oikein makoisasti matkalaukun pyörän väliin. Sen seurauksena mulla on nyt hyvin ilmastoitu neulemalli, jossa toisessa hihassa on varmaan kymmenen reikää :D

Sannis

2 kommenttia:

  1. Tääkin kuulostaa kivalta. Ja olen todennut saman, että kotoa kantsii lähteä heti, kun loma alkaa ja myöskin pysyä sieltä pois ihan viimeiseen asti, niin loma tuntuu jotenkin "täydemmältä" ja sen jälkeen on myös ihan jees palata arkeen. Ne kotona vietetyt ajat menee niin helposti just siihen arjen ajatteluun tai johonkin pyykkäilyyn tai muuhun, mitä ehtii myöhemminkin. Eri asia toki, jos olis koko kesä lomaa. Silloin olis ihan mukava olla ilman mitään lähtöjäkin osan aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä kyllä pidän yleensä kotona olosta, mutta kyllä nyt selkeesti passas paremmin olla muualla :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3